Kauan odotettu yllätys

Kuten viimeksi taisin mainita, viikonloppuna matkasin kohti Jyväskylän järvistä seutua ja kohti sydäntäni, sillä pitkäaikaisin ja rakkain ystäväni päätti, että hääjärjestelyistä viis, nyt mennään naimisiin! Hän on miehensä kanssa ollut kihloissa jo 7 vuotta, joten mikään hätiköity päätös ei ollut kyseessä. Häät oli alustavasti suunniteltu ensi syksylle, mutta pyöreästi kuukausi sitten pariskunnalle virisi ajatus järjestää avioituminen nopeasti ja pienemmällä vaivalla. Tärkeimmiksi kriteereiksi oli joka tapauksessa valittu hyvä ruoka ja rakkaat ystävät, joten osittain syntymäpäiviksi naamioituna juhlan järjestäminen pääsi alulleen.

Kissat. Ei koskaan halua pysyä
paikoillaan kun kuvaa ottaa
Tässä pariskunnan eka lapsi

Koska jo noin 15 vuotta sitten minulle oli luvattu kaason pesti, sain tiedon näistä yllätysjuhlista hieman muita aikaisemmin. Voi hyvänen aika näin ison salaisuuden kanssa eläminen oli VAIKEAA! En koe tarveta juoruta muiden yksityisistä asioista, mutta kun ihmiset suoraan kyselevät "Meetkö Jkl? Miks meet niin ajoissa? Mitä ostaisin synttärilahjaksi?" on sellanen olo ku olis suurennuslasin alla jossain kuulusteluhuoneessa! Moneen kertaan jouduin yhdelle jos toisellekin keksimään pieniä valheen poikasia (sen siitä saa kun on niin tiivis porukka), ja olen siitä pahoillani!

Perjantaina marssimme minä, sulhanen, morsian ja bestman neljästään maistraattiin hermostuneina mutta onnellisina kuin joulua odottaisi. Ohjeellisesta suosituksesta huolimatta KUMMALLAKAAN todistajalla ei ollut voimassa olevaa passia tai henkilökorttia, mutta meidät kelpuutettiin siitä huolimatta. Pienenä yllätyksenä tuli se, ettei nimeä tarvinnut laittaa yhteenkään paperiin... Vihkijä oli leppoisa keski-ikäinen mies, joka hoiti vihkimisen yllättävän tunteella ja huolella, jotenkin vuosien varrella on muodostunut kuva, että siviilivihkijät ovat elämäänsä kyllästyneitä työsuorittajia, jotka eivät osaa antaa arvoa siihen tilanteeseen, joka on parille yksi tärkeimmistä. Näin ei kuitenkaan onneksi ollut!

Naimisissa ovat!

Pienenä taustana: suunnilleen siitä illasta asti, kun nämä uutiset sain, olen lähes kerran päivässä saanut kauheita tunne/itkukohtauksia koska olen vaan niin hölmö, ja koska nämä ihmiset ovat kasvattaneet juurensa niin syvälle sydämeni ympärille, että pienimmätkin ilot ja surut aiheuttavat reaktioita. Lisäksi olen todella jämähtävää tyyppiä, muutos pelottaa ja arveluttaa aina, ja näin nopealla aikataululla tapahtuva mullistus pistää koko elämän sekaisin. Huomautan vielä että tässä ei ole kyse siitä, että kyseinen liitto harmittaisi, vaan enemmänkin velloin jonkinlaisessa myötäonnessa ja uskomattomuuden verhossa :') Kyllä siinä vähän vielä tippa herahti silmiin kun julistettiin parisuhde viralliseksi ja vaihdettiin se "the suudelma". aaah olen romantikko <3

Onnelliset soitot vanhemmille (jotka kyllä
tiesivät etukäteen) heti ulos päästyämme

Siinä pienessä porukassa kävimme syömässä ja siirryimme kakkukahvittelemaan pariskunnan asuntoon loppuillaksi (jossa myös majoituimme viikonlopun ajan). Varsinainen juhla oli lauantaina, jolloin yhteensä noin 10 henkisellä joukolla suuntasimme viikinkiravintola Haraldiin maukkaalle aterialle (ja muutamalle sydänkohtaukselle niiden osalta, jotka eivät vielä etukäteen olleet koko asiasta kuulleet). Ilta oli mitä ihanin, morsian oli löytänyt juuri itselleen sopivan hääpuvun, ja siinä herkistelyn ja onnellisen naurun ryppäässä aika kului aivan liian nopeasti.

Alkuviikko on mennyt ihan kummallisessa sumussa, en jotenkin ole täysin osannut palata arkeen. Nyt pitäisi tosissaan saada kunnon läpsäys kasvoille avokämmenestä, kun huomenna olisi taas yksi tentti edessä (jonka arvatenkin tässä häähuumassa olen lähes täysin laiminlyönyt). Siitä huolimatta aion tänään mielummin vetäytyä ystävien kanssa pelien maailmaan, ei nyt jaksa stressata liikaa!
Vielä kerran onnea rakkailleni, olkoon liittonne pitkä ja antoisa <3 ;;__________;;