maanantai 13. lokakuuta 2014

Millaista oli elämä ennen?

Syvällisissä tunnelmissa tänään. Olen nyt muutaman päivän aikana syentynyt tenttilukemisen merkeissä kehityspsykologiaan, ja siinähän vasta ajatuksen aihetta ja ihmettelyä riittää! Miten pienet asiat on tehnyt minusta tällaisen? Hyvin paljon tämän innostamana tuli puhetta ystäväni kanssa yhteisestä lapsuudestamme ja siitä, miten järkyttävän paljon olemme toisiimme vaikuttaneet. Siitä asti kun olimme viisi vuotiaita, on valeillaoloajasta aina suuri osa mennyt yhdessäoloon tai muuhun kanssakäymiseen. Ja edelleen ihan tässä päivässä on yhteydenpitomme lähes päivittäistä ja jatkuvaa. Olen kyllä oikeen erityisen onnekas, että minulla on useampikin mahtava ystävä, joiden kanssa voin puhua mistä tahansa, koska tahansa.

Samalla tulin ajatelleeksi tietynlaisia murroskohtia elämässäni. Järkyttävänä nörttinä ja todella pahalaatuisena tietokoneaddiktina olen vuosien varrella koittanut kysyä itseltäni, millaista elämäni oli ennen tietokonetta? Sain ensimmäisen tietokoneeni rippilahjaksi, ja silloin jo muodostui vähintään yhtä tiivis suhde kuin aiemmin kuvatut ystävyyssuhteeni. Nykyään olen käytännössä koko päivän enemmän tai vähemmän tietokoneen ääressä, sillä niin työskentely että vapaa-aika kuluu sen siivittämänä.

Nyt uutena murroskohtana on se, että mitä olikaan elämä ilman loputonta tenttiin lukemista? Tämä on ehkä ongelmistani pienin ja ei kovinkaan vakava, mutta MISSÄ ON SE OIKEA VAPAA-AIKA? Olen kai tunnollinen opiskelija, kun jos koitan pitää vapaapäivää, tulee huono omatunto kun ei ole mitään opintojen eteen tehnyt. Tämä ei ole siis pelkästään huono ominaisuus, olen oikeasti kiinnostunut opinnoistani ja haluan tehdä töitä niiden eteen, mutta olisi kyllä ihanaa jos osaisi luoda itselleen sellaisen rytmin, että edes kerran viikossa saisi pitää kunnolla VAPAATA.

Tällä viikolla kävin murhattavana, raiskattavana ja silvottavana. Ei, en nosta rikossyytettä, sillä kyseessä oli e-kapselin sujauttaminen käsivarteeni. Kirjoitan tästä hieman myöhemmin paremman sepustuksen jos tämä asia vaikka jotakuta kiinnostaa. Mutta koska olen ihan tajuttoman piikkikammoinen ja tämän operaation takia jouduin kestämään muutamankin piikin, poikaystäväiseni lupasi että palkkioksi voidaan mennä ulos syömään tällä viikolla. Kävimme tänään Turun suhteellisen uudessa thairavintolassa, Tamarinissa. Paikka oli viihtyisä ja palvelu nopeaa, ja tilaamani punainen currykastike kasviksilla oli aiiiiiivan ihanaa, suosittelen taas! Turku on kyllä täynnä ihania ravintoloita!

Nopea kannanotto: VISKI VISKI VISKI VISKI
Ehkä vielä joskus Suomessa tajutaan että kaiken kieltäminen
ei luo mitään ratkaisuja ongelmiin.
Vituttaa tämä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti