torstai 26. maaliskuuta 2015

Myrsky tyyntyy

Niinkuin viimeksi sanoin, hyvät ja huonot ajat menevät jatkuvassa aaltoliikkeessä, ja voin onnekseni sanoa, että nyt lähdetään taas vaihteeksi kipuamaan aallonharjaa korkealle. Lähiaikoina varmistui, että huhti-toukokuun vaihteessa meillä on muutto edessä edullisempaan asuntoon, jossa on oma pieni takapiha ja paljon mahdollisuuksia! Olemme pyörineet kauhun ja ilon sekaisissa tunteissa, sillä samalla kun uutta asuntoa odottaa innolla, tuntuu vaikealta ja pelottavalta lähteä vanhasta. Näiden seinien sisälle on kertynyt niin paljon muistoja, että meinaa pieni mieli pakahtua.

Neven mielestä voitaisiin muuttaa joka kuukausi
jos se kerran tarkoittaa uusia pahvilaatikoita

Lisäksi sain tietää tulleeni valituksi ensivuoden tuutoriksi! Olin jo täysin luopunut toivosta asian takia, sillä huomasin etten pääse osallistumaan yhteen pakollisista koulutuspäivistä, ja ilmoitin asiasta valitsijoille etukäteen. Sydän jätti varmaan lyönnin välistä, kun yhtäkkiä iltapäivällä tulikin sähköpostia, jonka aiheena oli "Tervetuloa tuutoroimaan ensi syksyn uusia opiskelijoita!". Hetkeä myöhemmin sain sähköpostin, jossa opo totesi, että he ovat kyllä ottaneet estymiseni huomioon valinnassa, mutta halusivat SIITÄ HUOLIMATTA valita minut <3 Olen aivan intona, enkä tiedä mitenpäin tässä nyt pitäisi olla.

Aina hyvän syyn ilmaantuessa pitää kilistellä!

Hyvää mieltä on lisännyt huomattavasti lievittynyt stressi. Uutisten odottaminen ja tietämättömyys tulevasta asuntotilanteesta on raastanut hermoja yllättävänkin paljon. Lisäksi maanantaina oli deadline ehkä koko lukuvuoden työläimpään tehtävään, esseeseen jota en meinannut saada ollenkaan valmiiksi. Se kuitenkin tuli palautettua, ja nyt olen helpottunut. Keskiviikkona pidin puheviestinnän kurssilla puheen DHMO-huijauksesta, ja sain hetken nauttia siitä tunteesta, kun pääsee huijaamaan suurempaa yleisöä *hih hih hih* . Kurssi loppui siihen tapaamiskertaan, ja nyt koko loppukevään läsnäolopakollisia luentoja onkin enää vain yhden käden sormin laskettava määrä. Alkaa vihdoin tuntua siltä, että voin taas hengittää.

Pizzaa, kolaa ja uutta hot saucea!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Pysähtynyt hetki

Olen joskus huomannut, että elämällä on tapana tehdä jatkuvaa aaltoliikettä: joskus on rajuja vaahtopäitä, jotka parhailla hetkillään nostavat mielialan kohti taivasta, kaikki on hyvin ja helppoa, ja on vaivatonta hymyillä ja nauraa. Valitettavasti näitä "korkeita aaltoja" usein ennemmin tai myöhemmin seuraa vastareaktio, sukeltaminen syvälle pimeyteen ja pohjamutiin yhdessä syvänmerenkalojen kanssa. Hyvät ja huonot asiat ja kaudet tuntuvat pakkautuvan aina tiettyihin hetkiin, ja juuri nyt on niitä aikoja, kun erityisen vahvasti pitäisi jaksaa ottaa elämän kaikki langat käsiin, mutta puristusvoima on loppu, ja koko vyyhti tippuu lattialle.

Vaikka viimeviikko oli höystetty usealla mukavalla riennolla (mm. Turun poikkitieteelliset Karuselli pippalot, rento ja maukas ilta perheen kanssa, kutkuttavan hauskat toogabileet), kaikki muut mieltä painavat ja alaspäin vetävät voimat eivät ole kukistetut. Alkuviikko meni kirjaimellisesti viemäristä alas, kun taistelin norovirusta vastaan kykenemättömänä edes ajattelemaan. Nyt pitäisi kerätä omat rippeet lattialta ja kasata jälleen vahva ihminen joka jaksaa puskea vastavirtaan loputtomasti. Koska siltä asiat joskus tuntuu. On kummallista miten jotkut ihmiset vaan ovat syntyneet luonnostaan sellaiseen kohtaloon, jossa pääsee aina kulkemaan siitä, mistä aita on matalin, kun tuntuu että itse joutuu juoksemaan aina aseetta kohti vihollisen barrikadeja.

Kissaa ei kiinnosta

Koska saa sanoa että nyt en kyllä jaksa enää, ja lähteä lomalle? Fuck this shit. Tiedän että tämäkin on ohimenevä kausi, ja kohta (toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin) olen oma iloinen itseni tai vähintään lakkaan välittämästä. Tässä odotellessa aion kuitenkin laukoa kaikki rumat sanat jotka tiedän, karjua tyynylle ja paiskoa tavaroita jotka eivät hajoa tai ainakaan aiheuta liikaa siivoamista. Toivottavasti seuraavan kerran kirjoittaessani minulla on parempaa sanottavaa.

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Ihanaa naistenpäivää!

Tänään maailman keskiössä ovat naiset! Naistenpäivä ei ole koskaan ollut itselleni mitenkään tajuntaa räjäyttävä tapahtuma keskellä maaliskuuta, mutta pidän sitä suuressa arvossa. Naistenpäivä on usein mielletty ylimääräiseksi naisten hemmottelupäiväksi, enkä sano että tässä olisi mitään väärää tai pahaa, jokainen kaipaa joskus hieman ylimääräistä hemmottelua ja rakastavaa huomiota! Mikäli kalenteriin merkattu päivä saa kaikkein kivisydämisimmänkin miehen tuomaan vaimolleen kukkia, jotain hyvää ollaan saavutettu jo siinä vaiheessa. Ruusun terälehtien ja jalkakylpyjen ohella on kuitenkin hyvä muistaa, että naistenpäivää vietetään tasa-arvon ja rauhan nimissä, eikä tarkoituksena ole vain lisätä kalenteriin virallista tekosyytä, miksi länsimaissa asuvia, hyväosaisia naisia pitäisi hemmotella loputtomilla timanttisormuksilla ja kylpylälomilla. Koska meillä on asiat suhteellisen hyvin ei johda yhtälössä siihen, että voi lakata välittämästä muista ihmisistä.

Tässä kohtaa kuvaan astuukin eräs minua ja ystäviäni lähiaikoina puhuttanut ongelma: Tiedostamme sen, että maailma ei ole tasa-arvoinen eikä rauhanomainen, mutta mikä olisi paras tapa auttaa? Tänävuonna sosiaalisessa mediassa on levinnyt kampanja, jossa kehotetaan naistenpäivän viettämisen sijaan siirtämään kukkarahat hyväntekeväisyysjärjestön tilille, jotta voi auttaa niitä, joiden asiat eivät ole kunnossa. Valitettavasti kuitenkin tässä kurjassa maailmassa pessimismi iskee pieneen ihmiseen, ja on varsin selvää, että rahaa lahjoittamalla ei ole tällä planeetalla muutosta saatu aikaan. Hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminnasta raportoidaan vähän väliä, ja tuodaan ilmi miten rahat ovatkin kuluneet kaikkeen muuhun kuin huono-osaisten auttamiseen. Suoraansanoen ihan hirveätä paskaa. Haluan auttaa, mutta mitä abstraktimpi keräyskohde ja mitä kaukaisempaan kohteeseen, sitä vähemmän uskon tekeväni yhtään mitään hyödyllistä. Olen onnea pursuten osallistunut esimerkiksi TESY:n kampanjoihin, joissa ruokakaupasta voi käydä ostamassa säkillisen ruokaa eläimille ja jättää keräyskärryyn. Tai kun pullokuitin voi lunastamisen sijaan laittaa SLL:n keräyslippaaseen, josta uutisoidaan tyhjentämisen jälkeen ja kerrotaan mitä saaduilla rahoilla on tehty. Aika vähän on vuohien, kaivojen ja koulujen kuvia saatu maailmalta takaisin, vaikka varmasti sadat järjestöt ovat keränneet rahaa tässä merkityksessä.



Tarkoitukseni ei ollut lähteä näin syvällisesti saarnaamaan, jotenkin lähti juttu nyt ihan lapasesta. Lähipäivät on mennyt turhan laiskasti. Tuloillaan on pitkän aineistoesseen palautuspäivä, jota jollain tasolla henkisesti olen vältellyt jo pidemmän aikaa. Aihe ei nappaa, aineistot ei nappaa, kirjoittaminen ei nappaa. Keskiviikkona tarjolla oli hyvin normaalista poikkeavat KYSS:in rocksitsit, joissa pariskuntana käytiin muutamien muiden tuttujen kanssa karjumassa ja huutamassa äänemme käheäksi, oli todella hauskaa. Menneellä viikolla laitoimme myös hakemuksen vuokranantajalle, että jos pääsisimme asumaan eri asuntokohteeseen. Odotan innon ja kauhun sekaisin tuntein, sillä en voi sietää sitä kun tutut ja turvalliset asiat muuttuvat, mutta toisaalta uusi asunto olisi jännittävää vaihtelua (ja kuukausittain jäisi merkittävästi enemmän käyttörahaa). Tykkään nykyisestä asunnostamme todella paljon, valitettavasti meidän tulomme vaan eivät ole kasvaneet läheskään samaan tahtiin vuokran kanssa :'(

Kissuja <3

Kävin tällä viikolla kävellen hakemassa postista paketin, ja matkaani piristivät pienet pajunkissat! Siellä pienet silkkiturkit värisivät kosteuden peittäminä, suloiset kevään merkit. Kissoja ja muita luonnon tavallisimpia ilmiöitä tutkaillessa kiireettömällä kävelylenkillä tuli taas hyvä mieli, jatkan kampanjointia sen puolesta, että ympärillämme on valtavasti pieniä onnen ja arvostuksen aiheita, jotka meinaavat jäädä huomaamatta. Hyvää naistenpäivää, nauti siitä mitä sinulla on äläkä anna kaiken hyvän ympärilläsi muuttua itsestäänselvyydeksi! <3