Neven mielestä voitaisiin muuttaa joka kuukausi jos se kerran tarkoittaa uusia pahvilaatikoita |
Lisäksi sain tietää tulleeni valituksi ensivuoden tuutoriksi! Olin jo täysin luopunut toivosta asian takia, sillä huomasin etten pääse osallistumaan yhteen pakollisista koulutuspäivistä, ja ilmoitin asiasta valitsijoille etukäteen. Sydän jätti varmaan lyönnin välistä, kun yhtäkkiä iltapäivällä tulikin sähköpostia, jonka aiheena oli "Tervetuloa tuutoroimaan ensi syksyn uusia opiskelijoita!". Hetkeä myöhemmin sain sähköpostin, jossa opo totesi, että he ovat kyllä ottaneet estymiseni huomioon valinnassa, mutta halusivat SIITÄ HUOLIMATTA valita minut <3 Olen aivan intona, enkä tiedä mitenpäin tässä nyt pitäisi olla.
Aina hyvän syyn ilmaantuessa pitää kilistellä! |
Hyvää mieltä on lisännyt huomattavasti lievittynyt stressi. Uutisten odottaminen ja tietämättömyys tulevasta asuntotilanteesta on raastanut hermoja yllättävänkin paljon. Lisäksi maanantaina oli deadline ehkä koko lukuvuoden työläimpään tehtävään, esseeseen jota en meinannut saada ollenkaan valmiiksi. Se kuitenkin tuli palautettua, ja nyt olen helpottunut. Keskiviikkona pidin puheviestinnän kurssilla puheen DHMO-huijauksesta, ja sain hetken nauttia siitä tunteesta, kun pääsee huijaamaan suurempaa yleisöä *hih hih hih* . Kurssi loppui siihen tapaamiskertaan, ja nyt koko loppukevään läsnäolopakollisia luentoja onkin enää vain yhden käden sormin laskettava määrä. Alkaa vihdoin tuntua siltä, että voin taas hengittää.
Pizzaa, kolaa ja uutta hot saucea! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti