Tässä kohtaa kuvaan astuukin eräs minua ja ystäviäni lähiaikoina puhuttanut ongelma: Tiedostamme sen, että maailma ei ole tasa-arvoinen eikä rauhanomainen, mutta mikä olisi paras tapa auttaa? Tänävuonna sosiaalisessa mediassa on levinnyt kampanja, jossa kehotetaan naistenpäivän viettämisen sijaan siirtämään kukkarahat hyväntekeväisyysjärjestön tilille, jotta voi auttaa niitä, joiden asiat eivät ole kunnossa. Valitettavasti kuitenkin tässä kurjassa maailmassa pessimismi iskee pieneen ihmiseen, ja on varsin selvää, että rahaa lahjoittamalla ei ole tällä planeetalla muutosta saatu aikaan. Hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminnasta raportoidaan vähän väliä, ja tuodaan ilmi miten rahat ovatkin kuluneet kaikkeen muuhun kuin huono-osaisten auttamiseen. Suoraansanoen ihan hirveätä paskaa. Haluan auttaa, mutta mitä abstraktimpi keräyskohde ja mitä kaukaisempaan kohteeseen, sitä vähemmän uskon tekeväni yhtään mitään hyödyllistä. Olen onnea pursuten osallistunut esimerkiksi TESY:n kampanjoihin, joissa ruokakaupasta voi käydä ostamassa säkillisen ruokaa eläimille ja jättää keräyskärryyn. Tai kun pullokuitin voi lunastamisen sijaan laittaa SLL:n keräyslippaaseen, josta uutisoidaan tyhjentämisen jälkeen ja kerrotaan mitä saaduilla rahoilla on tehty. Aika vähän on vuohien, kaivojen ja koulujen kuvia saatu maailmalta takaisin, vaikka varmasti sadat järjestöt ovat keränneet rahaa tässä merkityksessä.
Tarkoitukseni ei ollut lähteä näin syvällisesti saarnaamaan, jotenkin lähti juttu nyt ihan lapasesta. Lähipäivät on mennyt turhan laiskasti. Tuloillaan on pitkän aineistoesseen palautuspäivä, jota jollain tasolla henkisesti olen vältellyt jo pidemmän aikaa. Aihe ei nappaa, aineistot ei nappaa, kirjoittaminen ei nappaa. Keskiviikkona tarjolla oli hyvin normaalista poikkeavat KYSS:in rocksitsit, joissa pariskuntana käytiin muutamien muiden tuttujen kanssa karjumassa ja huutamassa äänemme käheäksi, oli todella hauskaa. Menneellä viikolla laitoimme myös hakemuksen vuokranantajalle, että jos pääsisimme asumaan eri asuntokohteeseen. Odotan innon ja kauhun sekaisin tuntein, sillä en voi sietää sitä kun tutut ja turvalliset asiat muuttuvat, mutta toisaalta uusi asunto olisi jännittävää vaihtelua (ja kuukausittain jäisi merkittävästi enemmän käyttörahaa). Tykkään nykyisestä asunnostamme todella paljon, valitettavasti meidän tulomme vaan eivät ole kasvaneet läheskään samaan tahtiin vuokran kanssa :'(
Kissuja <3 |
Kävin tällä viikolla kävellen hakemassa postista paketin, ja matkaani piristivät pienet pajunkissat! Siellä pienet silkkiturkit värisivät kosteuden peittäminä, suloiset kevään merkit. Kissoja ja muita luonnon tavallisimpia ilmiöitä tutkaillessa kiireettömällä kävelylenkillä tuli taas hyvä mieli, jatkan kampanjointia sen puolesta, että ympärillämme on valtavasti pieniä onnen ja arvostuksen aiheita, jotka meinaavat jäädä huomaamatta. Hyvää naistenpäivää, nauti siitä mitä sinulla on äläkä anna kaiken hyvän ympärilläsi muuttua itsestäänselvyydeksi! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti