Elämän pienet suuret ilot

Valitan aina enemmän tai vähemmän siitä, miten opiskelijalla ei ole varaa mihinkään ja aina pitää katsoa joka euron perään. Tämä on totta, mutta onneksi joskus on jotain syytä pieniin juhliin, jolloin omaan mielihyvään voi sijoittaa muutaman ylimääräisen penninpyörylän. Myös sukulaiset ja muut haluavat toisinaan osoittaa tunteitaan elämän pienten asioiden kautta. Tänään puhutaan ruoasta.

Onnea on..

Onnea on se, kun jääkaapissa on tuoremehua. Harvinaista herkkua, mutta eräs elämäni suurimmista tavoitteista: haluan päästä elämässäni ainakin niin pitkälle, että jääkaapistani tulee aina löytymään haluamiani tuoremehuja. En tiedä miten selittäisin tätä kummallista tavoitetta, ja varmasti monille tulee mieleen, että "kyllä nyt opiskelijankin roposilla voi tuoremehua ostaa, jättää jotain muuta kauppaan!", mutta pointti on enemmänkin siinä, millaista elintasoa se tuoremehu edustaa. Ilon aihetta on myös uudessa Nipsu-mukissa, se on kauniin värinen ja siinä on pieni kissakin <3 "Nipsu antaa kisulle palan kakkua". Omassa elämässäni pidän myös luksuksena sitä, jos saan leivän päälle ITUJA! Miten voi pienet suikeroiset rehut tuntua niin mahdottoman spesiaaleilta ja ihanilta. Huippujuttu on myös se, jos joskus malttaa käydä koluamassa punnitse&säästän laatikoita, siinä on liike täynnä toinen toistaan ihanampia makuja <3 Mehun, itujen ja punnitse&säästä-pussukan sponsoreina tälläkertaa toimi mummoni, ihanaa <3

Onnea on myös..

Ystävänpäivän aikoihin taas maisteltiin pieniä onnenpaloja, kun tehtiin kotona itse bageleita! Väliin kaikkea maukasta, tässä taisi olla mm. paprikaa, fetaa, juustoa, aurinkokuivattua tomaattia ja harvemmin kaupasta (hinta, heh heh) mukaan tarttuvaa RUCOLAA! Tulee tämä paljon halvemmaksi kuin mennä ulos syömään, joten no hard feelings. Rucolaa käytettiin myös kotitekoiseen pizzaan myöhemmin. Aiheeseen liittyen: tunnen olevani ikäpolveni joukossa friikki, koska en himoitse roskaruokaa ja hampurilaisia. Terveellinenkin ruoka on oikeasti tosi hyvää, ja hampurilaiset eivät vaan maistu. Noutopizzakin on hinta/laatusuhteeltaan sen verran hukassa, että jää suurimman osan ajasta ostamatta. Ehkä pidän tästä erillisen avautumistuokion toiste.

Onnea on erityisesti..

Minä tykkään ihan hirveästi kaikista dinojutuista. Oon jo pitkään tykännyt, ja sen jäljiltä kaapissa on mm tämä pikkudinojen muotoinen suklaamuotti! Halusimme herra asuinkumppanin kanssa kokeilla raakasuklaan tekemistä, mutta malttamattomuuttamme emme jaksaneet perehtyä asiaan vielä, joten yhdistimme kaupan valmista suklaata erilaisiin suolattuihin ja suolaamattomiin pähkinöihin ja pistimme maailman suloisimpaan muottiin jähmettymään. Näistä tuli ihan älyttömän hyviä, ja oli siinä pienissä ihmisissä pidättelemistä ettei mennyt yhdeltä istumalta kaikki. Aina kyllä tuntuu hiukan pahalta ottaa ensimmäinen haukkaus noin suloisesta konvehdista..

Nostalgista onnea on..

Hot Rod. En tiedä varmasti, onko näiden asema muiden elämässä ollut yhtä merkittävä kuin minun, mutta siitä vaan ei voi olla tulematta hyvä olo, kun pistää jokaiseen kymmeneen sormeen hotrod-sormuksen. Ei niin, että näitä olisi meillä pienenä ollut kovin usein, mutta ehkä juuri siksi niillä onkin niin spesiaali paikka minun sydämessäni. Pahan päivän varalle pitäisi aina pitää vähintään 10 hotrodia kaapissa.

Luksusonnea on..

Äitini, rakas äitini. On aina mukavaa saada äippä vierailemaan, ja se lämmittää sydäntä vaikka joskus molemmilla saattaa olla vaikeita aikoja, valitettavasti myös samaan aikaan. Erilaisen onnen aspektin tapaamiseen tuo yllättäen herkullisimmasta kahvilasta mukaan napattu pussi konvehteja ihanimmasta suklaasta. Vesi herahtaa kielelle pelkkää kuvaa katsellessa ja makuja muistellessa.

Kaiken tämän kuvasyötteen ja pälätyksen keskellä koitan muistuttaa itseäni ja kaikkia muita siitä, miten joskus liian helposti tulee suunnanneeksi katseensa vain suuriin ja merkittäviin asioihin, jolloin pienet onnenaiheet saattavat jäädä liian pienelle huomiolle. Huononakin päivänä pieni herkutteluhetki (tai muu asia!) voi tarjota paon ahdistavasta arjesta, ja kiireisessä arjessa kaipaa pysähdyksiä, jolloin voi keskittyä olemaan tyytyväinen ja onnellinen edes pienimmistä asioista, vaikka kaikki muu menisi päin helvettiä. Stressata ja huolehtia voi sitten koko loppupäivän. Nyt aion iltapalaksi nauttia kiltin miehen kotitekoisista porkkanasämpylöistä <3 Kotitekoiset sämpylät on hyviä, tee niitä!

Vuoden tunnollisin opiskelia @ TYKS

Täällä on koko edeltävä viikko mennyt kiireelliseen tenttilukemiseen, kun julmasti niitä on kahdelle perättäiselle viikolle sijoitettu. Senpä takia puurtamiseen sovittua taukoa, torstaina järjestettyjä Katkon ja Opexin ystävänpäiväsitsejä, tuli odotettua varsin innokkaasti. Koko torstaille ei muuta menoa oltu sovittu, joten mukavasti oli aamupäivä aikaa lukea tenttiin, jolloin hyvillä mielin illalla saisi keskittyä juhlahuumaan. Juu ei ihan niin helposti.

Vinkki siitä mihin suuntaan tämä
tarina on kääntymässä

Kävin viisaasti suihkussa jo puolenpäivän aikoihin, ettei illalla tarvitsisi alkaa hiustenkuivaimen kanssa kriisissä ihmettelemään mitään. HUOM tästä eteenpäin tarina nyt menee epämukavaksi, viimeinen mahdollisuus lopettaa lukeminen! Suihkun jälkeen kumarruin vielä nostamaan lattialta jotain, kun vasemmassa korvassani oleva rustolävistys jäi suihkunkarmiin kiinni. Ja koska kumarruin vauhdilla eteenpäin, sen ainoa mahdollisuus oli pyrkiä väkisin korvalehteni läpi. AI JUMALAUTA se sattui niin pirusti, ettei mitään järkeä, näkö taisi sumentua pieneksi hetkeksi, ja tipuin maahan huutaen. Kyseessä on siis lävistystappi, joka ei antanut periksi, sillä tapin toisessa päässä on tappia jonkin verran paksumpi pallo, joka pysyy paikoillaan kierteiden avulla. Koitin saada kuvaa tilanteen vakavuudesta peiliin katsomalla, mutta taju meinasi heti lähteä kun koitti seistä, ja veri pulppusi kiitettävää tahtia pois korvasta.

Pohdinnan ja vähtäämisen ja molempien yrittämisten jälkeen tappiosa saatiin korvasta irti, mutta metallinen pallo oli auttamatta jumissa vereslihassa. Koska koko alue oli sen näköinen kuin se olisi väännetty inside-out, ei kotikonstit riittäneet, ja oli pakko lähteä päivystykseen. Jatkuvan puhdistamisen ja desinfioinnin jälkeen verenvuoto oli jokseenkin tyrehtynyt, ja useamman särkylääkkeen jälkeen tuntui taas, että pysyn tolpillani. TYKSin päivystys oli juuri niin perseestä kuin muistin viime kesän jäljiltä, jolloin jouduin sinne murtuneen sormen takia (olen nyt puolessa vuodessa tainnut käydä yhtä paljon päivystyksessä kuin koko elämässäni muuten yhteensä).

Kaksi tuntia, joiden heti aluksi minut erotettiin saattajastani (kiitti vaan, täällähän on tosi mielekästä istua yksin) kuluivat, ja odotushuoneesta oli pyydetty YKSI henkilö lääkärin tutkittavaksi. Tässä on aihe, josta voisin saarnata loputtomiin. Jokapaikassa kyllä kulki hoitajia ja muuta henkilökuntaa, mutta tuntuu ettei itse potilaat olleet kenenkään vastuulla. Vielä tunti, jonka aikana ihmisjono alkoi hieman purkaantua ennen kuin itse pääsin tutkittavaksi (en tainnut olla kovin korkealle priorisoitu). Viimekerrasta oppineena olin kuitenkin pakannut (tunnolliselle opiskelijalle tyypillisesti!) tenttikirjan mukaani, joten täysin turhaksi istuskeluni ei muodostunut! Voi hyvänen aika miten kunnollinen olo siitä tulikaan...

Loppujenlopuksi korva puudutettiin, leikattiin jumissa olevan metalliosan ympäriltä auki ja suljettiin vielä tikillä. Metallipallon sain vielä "muistoksi", ja paremman paranemisprosessin toivossa sain kontolleni n. 5 päivän mittaisen antibioottikuurin. Korva ei ollut tyytyväinen yllättävään viiltoonsa, joten verenvuotoa joutui tyrehdyttelemään hetken jos toisenkin. Tästä kaikesta olin niin hölmistyneen ärsyyntynyt, että koin ansaitsevani vapaa-illan entistäkin enemmän, joten nopean kotonapoikkeamisen jälkeen lähdin sitsaamaan. Ystissitsit olivat hauskat ja nostattivat mukavasti tragi-koomisen päivän tunnelmaa.  Sen jälkeen ei ole kyllä maanantaina edessä oleva tentti enää kiinnostanut, ja olenkin pitänyt ihan itsenäistä, pienimuotoista sairaslomaa. Mun on nyt jo kauhea ikävä mun rustolävistystäni :'<

Kaikesta huolimatta ihanaa ystävänpäivää kaikille ja anteeksi gorentäytteinen julkaisuni!

Tässä vaiheessa olin jo odottamassa kyytiä
kotiin, mutta tunnelma välittyy yhtä herkullisesti!

Seili - Musikaali hullusta rakkaudesta

Ystävällinen ainejärjestömme kulttuurivastaava järjestää jäsenille milloin mitäkin ihanaa pikku piristettä opiskeluarkeen, ja tälläkertaa vuorossa oli Turun kaupunginteatterin esitys Seili, jonne pääsimme livahtamaan opiskelijan lompakkoon sopivaan hintaan. Kaupunginteatteri on korjaustöiden alaisena, joten samalla reissulla pääsin ensimmäistä (hävettää) kertaa käymään Turun uudessa kulttuurikeskuksessa, Logomossa, jonne teatteri on evakuoitu väliaikaisesti. Betoni- ja rautapalkkirakenteet tuntuivat kummalliselta yhdistelmältä kulttuurikeskuksen kanssa, mutta paikkaan oli saatu luotua oma tunnelmansa.

Käsiohjelma on mukava muisto
tuleville vuosille

Näytelmä itsessään oli huumaava. Tarina sijoittuu 1900-luvun alun Suomeen, jossa nuori Sofia karkaa häistään paetakseen isänsä järjestämää avioliittoa. Hän tapaa komean ja suojelevan Johanneksen, ja hetken huumassa rakkaus leimahtaa heidän rintoihinsa. Johannes joutuu kuitenkin lähtemään, ja Sofia jää yksin vieraaseen paikkaan täysin yksin ja rahatta, lohtunaan vain Johanneksen jättämä lupaus tulevasta. Onnettomien tapahtumien kautta Sofia tuomitaan viettämään loppuelämänsä Seilin saaressa, naisille tarkoitetussa valtiollisessa mielisairaalassa.

Kohtaus jossa Sofia matkaa Seiliin
Googlen antimia

Seili on todellinen paikka Turun saaristossa, jonne on sijoitettu tiedettävästi spitaalipotilaita ja joka on myöhemmin toiminut mielisairaalana. On myös sanottu, että mikäli Seiliin on tuomittu, ovat ihmiset tuoneet mukanaan laudat arkkuaan varten, sillä toivoa poispääsystä ei ollut. Palatakseni itse esitykseen, olin täysin kananlihalla useassa otteessa siitä, miten riipaisevan todenmukaisesti näytelmässä osattiin kuvata surua, kauhua, kipua ja kaipausta monen muun tunteen ohella. Musiikki oli kokonaan poimittu suomalaisten naisartistien tuotannosta, ja matkan varrella tuli tuttuja kappaleita mm. Mariskalta, Maija Vilkkumaalta, PMMP:ltä, Chisulta, Jenni Vartiaiselta, Anna Puulta ja monelta muulta. Uskomatonta, miten niin eri ajassa tehdyt kappaleet olikin saat hieman esitystapaa muuttamalla saatu niin sopivaksi satavuotta nuorempaan miljööhön.

Vaikka kyseessä ei ehkä ollut paras näytelmä jonka koskaan olen nähnyt, olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos kukkaronpohjalla on hieman ylimääräistä, niin ne kannattaa ehdottomasti käyttää lipun ostamiseen. Erikoistehosteiden käyttö, toinen toistaan koskettavammat tarinat "hulluista" naisista ja vahvat tunteet ovat vain alkua tälle teokselle. Riipivät, epäoikeudenmukaiset ja jännitystä kiihottavat kohtaukset jättävät katsojan sanattomaksi ja haikeaksi.

Toinen kuvituskuva googlen kätköistä
Esityksen kuvaaminen oli tietty kielletty

Myönnän. Olen rakastunut teatteriin. Elokuvat eivät koskaan ole yhtä vaikuttavia kuin näytelmät, ja jos vain voisin, kävisin useammin. Hienoille esiintyjille ja taustajoukoille kuuluukin ansionsa mukainen palkkio, mutta aih kun lipun hinnat voivat riipaista opiskelijan arjessa! Kuitenkin lähes poikkeuksetta teatterista lähtiessäni olen täydellisessä hurmiossa, ja vakuutan itselleni, että vaikka se joskus kirpaisee, niin teatterissa olisi vaan käytävä useammin. Nyt saattaa taas kulua pitään ennen kuin pääsen kokemaan mitään vastaavaa, ja olen jo valmiiksi asiasta pahalla tuulella!