Kirjoittamistahti ei ole parantuakseen. Kirjallisen tekstin tuottamisen motivaationi on tällä hetkellä jotenkin hukassa, kivojen valokuvien ottaminen ja niiden koneelle siirtäminen puhelimellani on ärsyttävän vaikeaa, ja jotenkin pääni sisällä bloggaamismoodi on pois päältä: vaikka paljon tapahtuu jatkuvasti ympärilläni, en jotenkin osaa pilkkoa sitä erillisiksi pieniksi asioiksi joista voisin kirjoitella tänne. Ehkä tämä on vaikeaa myös siksi, etten ole rajannut blogia mihinkään tiettyyn aiheeseen, vaan kirjoitan kaikesta mikä hetkessä hyvältä tuntuu. Siinä on kaksi vaikeaa kääntöpuolta samalle asialle. Lisäksi perheessäni on kamppailtu vakavien sairauksien parissa, jolloin mielenperukoille on pesiytynyt jatkuva tykyttävä musta epävarmuuden pilvi. Onneksi asiat näyttävät taas toistaiseksi paremmilta, ja toivottavasti henkiseltä vuoristoradalta voisi välttyä myös tulevaisuudessa.
Lukuvuosi on lähtenyt lennokkaasti liikkeelle. Intensiivisen tuutorointi jakson jälkeen oli hetki aikaa vetää keuhkot täyteen ilmaa ennen kuin sukeltaa seuraavaan suoritusputkeen. Kaikki kurssit pärähtivät yhtä aikaa käyntiin, ja hiljaiselon jälkeen kalenteri tuntuu olevan ihan buukattu. En muista että missään vaiheessa ensimmäistä opintovuottani olisin käynyt yliopistolla päivittäin luennoilla ja muissa työryhmissä! Vaikka tämä on osittain raskasta, se on myös virkistävää. Tällä hetkellä meneillään on kasvatustieteen aineopintoja ja minulle uutena asiana sosiaalitieteiden kursseja, joista toivottavasti saan rakennettua itselleni sivuaineen. Odotan innolla ja jännityksellä, sillä tänään alkaa kasvatustieteeseen liittyvä orientoiva seminaari! Tuntuu siltä että olisi oikeasti jo paremmin sisällä yliopistomaailmassa kun on seminaareja ja kaikkea!
Haluaisin vielä palata asiassa taaksepäin, ja korostaa miten hienoa on ollut kun on saanut toimia tuutorina uusille opiskelijoille. Aina ei tunne itseään hyväksi auttajaksi tai esimerkiksi, mutta on erittäin voimaannuttavaa, kun pääsee konkreettisesti neuvomaan ja kädestä pitäen näyttämään miten asioita pitäisi tehdä ja miten helpottaa omaa elämäänsä. Lisäksi olen lyhyessäkin ajassa saanut varsin ihania uusia kontakteja, ja tunnen valtavaa sisältä uhkuvaa lämpöä, kun kampusalueella kävellessä vastaan tulee jatkuvasti uusia (ja vanhoja) tuttuja, jotka iloisesti tervehtivät ja jäävät vaihtamaan muutaman sanan kanssani. Tuntee oikeasti kuuluvansa tähän (tiede)yhteisöön ja olevansa tervetullut. Kampusalueelle ja luennoille lähteminen ei tunnu yhtä suurelta kynnykseltä nyt, kun oletettavasti siellä vastassa on paljon hyvää mieltä ja ystävällisiä kasvoja.
Opiskelujen ohella olen tainnut lähiaikoina elää paljon säästöliekillä. Kotona ollessa aika menee lähinnä akkujen lataamiseen ihanalla tekemättömyydellä (tai ehkä kuitenkin tekemällä tavallaan toissijaisia asioita). Lähiviikkoihin on kyllä sisältynyt kahdet sitsit, ystävien kanssa treffaamista, molempien kolon asukkaiden vanhempien kanssa hyvän ruoan nauttimista ja rauhoittava kävelylenkki ihanan naapurin kanssa. Kaiken tämän ohella imen itseeni huumaavan tuudittavaa syksyn melankolisuutta ja kauneutta ympäriltäni, tuntuu että se itsessään oikeuttaa henkisesti jatkuvan hitaan olemistyylini. Olen kai vaipumassa aktiiviseen syyshorrokseen, eikä aikomuksenani oli tätä estää.
