Seili - Musikaali hullusta rakkaudesta

Ystävällinen ainejärjestömme kulttuurivastaava järjestää jäsenille milloin mitäkin ihanaa pikku piristettä opiskeluarkeen, ja tälläkertaa vuorossa oli Turun kaupunginteatterin esitys Seili, jonne pääsimme livahtamaan opiskelijan lompakkoon sopivaan hintaan. Kaupunginteatteri on korjaustöiden alaisena, joten samalla reissulla pääsin ensimmäistä (hävettää) kertaa käymään Turun uudessa kulttuurikeskuksessa, Logomossa, jonne teatteri on evakuoitu väliaikaisesti. Betoni- ja rautapalkkirakenteet tuntuivat kummalliselta yhdistelmältä kulttuurikeskuksen kanssa, mutta paikkaan oli saatu luotua oma tunnelmansa.

Käsiohjelma on mukava muisto
tuleville vuosille

Näytelmä itsessään oli huumaava. Tarina sijoittuu 1900-luvun alun Suomeen, jossa nuori Sofia karkaa häistään paetakseen isänsä järjestämää avioliittoa. Hän tapaa komean ja suojelevan Johanneksen, ja hetken huumassa rakkaus leimahtaa heidän rintoihinsa. Johannes joutuu kuitenkin lähtemään, ja Sofia jää yksin vieraaseen paikkaan täysin yksin ja rahatta, lohtunaan vain Johanneksen jättämä lupaus tulevasta. Onnettomien tapahtumien kautta Sofia tuomitaan viettämään loppuelämänsä Seilin saaressa, naisille tarkoitetussa valtiollisessa mielisairaalassa.

Kohtaus jossa Sofia matkaa Seiliin
Googlen antimia

Seili on todellinen paikka Turun saaristossa, jonne on sijoitettu tiedettävästi spitaalipotilaita ja joka on myöhemmin toiminut mielisairaalana. On myös sanottu, että mikäli Seiliin on tuomittu, ovat ihmiset tuoneet mukanaan laudat arkkuaan varten, sillä toivoa poispääsystä ei ollut. Palatakseni itse esitykseen, olin täysin kananlihalla useassa otteessa siitä, miten riipaisevan todenmukaisesti näytelmässä osattiin kuvata surua, kauhua, kipua ja kaipausta monen muun tunteen ohella. Musiikki oli kokonaan poimittu suomalaisten naisartistien tuotannosta, ja matkan varrella tuli tuttuja kappaleita mm. Mariskalta, Maija Vilkkumaalta, PMMP:ltä, Chisulta, Jenni Vartiaiselta, Anna Puulta ja monelta muulta. Uskomatonta, miten niin eri ajassa tehdyt kappaleet olikin saat hieman esitystapaa muuttamalla saatu niin sopivaksi satavuotta nuorempaan miljööhön.

Vaikka kyseessä ei ehkä ollut paras näytelmä jonka koskaan olen nähnyt, olen ehdottomasti sitä mieltä, että jos kukkaronpohjalla on hieman ylimääräistä, niin ne kannattaa ehdottomasti käyttää lipun ostamiseen. Erikoistehosteiden käyttö, toinen toistaan koskettavammat tarinat "hulluista" naisista ja vahvat tunteet ovat vain alkua tälle teokselle. Riipivät, epäoikeudenmukaiset ja jännitystä kiihottavat kohtaukset jättävät katsojan sanattomaksi ja haikeaksi.

Toinen kuvituskuva googlen kätköistä
Esityksen kuvaaminen oli tietty kielletty

Myönnän. Olen rakastunut teatteriin. Elokuvat eivät koskaan ole yhtä vaikuttavia kuin näytelmät, ja jos vain voisin, kävisin useammin. Hienoille esiintyjille ja taustajoukoille kuuluukin ansionsa mukainen palkkio, mutta aih kun lipun hinnat voivat riipaista opiskelijan arjessa! Kuitenkin lähes poikkeuksetta teatterista lähtiessäni olen täydellisessä hurmiossa, ja vakuutan itselleni, että vaikka se joskus kirpaisee, niin teatterissa olisi vaan käytävä useammin. Nyt saattaa taas kulua pitään ennen kuin pääsen kokemaan mitään vastaavaa, ja olen jo valmiiksi asiasta pahalla tuulella!

Pähkinänsärkijä ja ÅST

Huhheijaa, uusi vuosi pyörähti taas käyntiin! Loppuneesta vuodesta jäi kyllä lämpimät ja kiitolliset mielikuvat, ja nyt en malta odottaa mitä tämä uusi tuo tullessaan! Tiedossa on jo etukäteen muutama kohokohta, jotka odottavat kun päästään vuoden jälkimmäiselle puoliskolle, mutta uskon, että myös alkuvuodesta tapahtuu kaikkea jännittävää! Pääsen esimerkiksi ensimmäistä kertaa juhlistamaan vappua yliopistolaisena, ja kihisen jo innosta! Tulossa on myös mm. teatterireissu katsomaan Turun kaupunginteatterin näytelmää "Seili", woohoo!

ÅST väliajalla

Teattereista puheenollen ÅST oli jännittävä kokemus! Ensinnäkin keskustassa oli aivan järkyttävä autoruuhka, enkä meinannut saada autoa parkkiin minnekään (yleensä kuuden jälkeen on kohtalaisen helppo löytää yksi jos toinenkin parkkiruutu läheltä mitä tahansa). Päästin muut seuralaiset kyydistäni ja lähdin epätoivon ja raivon vallassa kärkkymään ympäri keskustaa huonolla menestyksellä. Varmaan 15 minuutin pyörimisen jälkeen vihdoin sain sammuttaa koneen, ja juoksin puolikilometriä korkokengissä loskaista alamäkeä kohti teatteria... Siitä kuitenkin alkoi uskomaton kokemus, sillä olin jo kohtalaisen varma, että joutuisin odottamaan väliaikaan asti, ennen kuin pääsisin edes sisälle, mutta ei! Teatterin aula oli täynnä henkilökuntaa, ja heti sisään astuessani kaikki selvästi tiesivät kuka olen, hämmentävää! Rivakoin mutta ystävällisin askelin minut johdatettiin ensin narikkaan (maksut on jo maksettu, et tarvitse lappua kun kyllä me tiedetään mihin tämä laitetaan!) ja siitä sain henkilökohtaisen oppaan, joka kartan kanssa johdatti minut ensin yläkertaan ja sieltä omalle paikalleni penkin tarkkuudella (sattuuhan sitä, näytös on juuri vasta alkanut muutamia minuutteja sitten)! Siis WAU! Olin ajattelemattomana antanut koko laukkuni seuralaisilleni, koska siellä oli liput sun muut tarpeelliset, ja olin varma, että olen ongelmissa kun jouksen teatteriin ilman pääsylippuani tai edes rahaa, mutta kumpaakaan en tarvinnut ! Näin upeaa palvelua en ole saanut todella pitkään aikaan, ja ensimmäinen vartti näytöksestä menikin täysin pöllämistyneenä ja tyytyväisenä. 

Näytelmä itsessään oli kaunis, vaikka ajattelin sen olevan vielä enemmän klassisen baletin tyylistä. Esiintyjät olivat ihailtavan taidokkaita, ja toteutus oli monin paikoin mukaansatempaava. Koska kyseessä oli kuitenkin kokoperheen teos (joka voi tarkoittaa hyvin montaa asiaa), muutamissa kohdissa alkoi ärsyttää se, miten näytelmä itsessään "pysähtyi" ja alkoi keskittyä väkinäiseen lasten naurattamiseen, tai toisinaan hieno kohtaus saatettiin "pilata" lisäämällä siihen jotain lapsille hauskaa hölmöilyä. Kriittisyydestäni huolimatta tahdon joskus mennä uudelleen sekä ÅSTn upeaan teatterisaliin (kuvassa) että balettinäytökseen.