Sattumanvaraisia ajatuksia tältä päivältä

• Missä salaisella meikkaamisen alkeet leirillä kaikki muut nuoret tytöt minua lukuunottamatta ovat käyneet? Oon niin pihalla näistä jutuista
• Legginsit ei ole housut, peitä se persiisi jos käytät leggareita, hyi hyi!
• Mistä voi hakea apurahaa vaateostoksia varten? 
• Ruoka on selvästi elämän tarkoitus, turha etsiä enää
• Kenen idea oli laittaa maailman söpöin kuosi housuihin (jotka selvästi on naisilla tarkoitettu) jotka istuisi parhaiten miehille.. *kyyneliä*
• Some/puhelin-riippuvuus vaikuttaa paljon todellisemmalta ongelmalta kun käytössä on oikeasti hyvä puhelin
• Turku on todella kaunis kaupunki
• Hyviä asiakaspalvelijoita on edelleen olemassa, ja on typerää miten positiivisesti sellaisesta harvinaisesta tapahtumasta yllättyy
• Olin äärimmäisen yllättynyt löytäessäni turhan tavaran kaupasta MANSETTEJA! Olen onnellinen mummoihminen, mansetit taitavat olla kuolevaa kansanperinnettä!
• Lahjastressi tekee tuloaan kun kiertelee kauppoja ja unohtaa ajatella lahjoja
• Naiset ovat kauniita olentoja
• Miten ihanalta tuntuukaan kun kirpeä ilma hieman hiipii iholle, inan palelee ja sen jälkeen voi palata sisälle lämpimään
• Olen vuoden pikkujouluissa ilmeisesti alasti, sillä kauden juhlavaatteet ovat pelkkää paljettioksennusta
• Vuoden ensimmäiset glögit on tunnelmallinen ja haikean onnellinen rituaali, aah <3
• Ystävät on tärkeitä

Mansetit, woopwoop!

Ennen myrskyä on enemmän myrskyä

Miten voi tavallinen arki olla joskus niin pirun raskasta? Henkiset varat alkavat loppumaan kun kaikki asiat sattuvat kulminoitumaan yhteen tiettyyn ajalliseen infernopisteeseen. Siinä, missä normaalit ihmiset voivat usein tukeutua huonossa tilanteessa muihin vahvoihin tukijalkoihin ympärillään, tuntuu että tällä hetkellä lähes jokainen suunta johon kurotan jättää käteeni vain tuhkaa ja muruja. Don't get me wrong, varmasti omat ongelmani kalpenevat todella suuren ihmismassan ongelmien rinnalla, mutta kyse on omasta henkisestä jaksamisesta, ihan sama miten vahvoja muut sitten ovatkaan omien juttujensa kanssa.

Olen viimeaikoina huomannut tavallista enemmän hakeutuvani muihin maailmoihin ja toisiin todellisuuksiin. Olen aina ollut helposti koukkuuntuva ihminen, joka voi upottaa pitkiä aikoja peleihin, elokuviin tai sarjoihin, mutta koen että olen jopa omalla tasollani olevan erityisen suuren osan valveillaoloajastani jonkinlaisessa todellisuuspaossa. En halua kohdata tätä kylmää todellisuutta, joten on helpompaa keskittyä pieniin ja merkityksettömiin asioihin, ja loppuaika pitää itsensä kiireisenä juurikin vaikka interaktiivisten pelien avulla.

Jos viimevuotta olisi voinut oman lähipiirini parissa kutsua onnenvuodeksi häiden, lasten, elämässä edistymisen, sairauden voittamisten ja muiden vaikuttimien ansiosta, tämä vuosi on kasvavissa määrin täysi vastakohta edelliselle. Niitä, joiden elämässä asiat ovat tavalla tai toisella huonosti on suurempi osa kuin niitä, joilla asiat ovat hyvin. Suututuksen ja murheen aiheita tuppaa joka tuutista sisään, ja positiivisia uutisia mahdottoman nihkeästi. Sairautta, rappeutuvia parisuhteita, kuoleman kohtaamista, ylimääräisiä kynnyksiä, voimattomuutta.

Kun ympärillä kaikilla on huono olla, on vaikea itsekään nauttia olostaan. Vaikka kuinka pitäisi jaksaa kannustaa, ymmärtää ja tukea, joskus se omakin hymy hyytyy ja on pakko saada tauko kaikesta negatiivisesta ympäröivästä maailmasta. Kaipa tämä kaikki on jonkinlaista suurta murroskohtaa, jonka jälkeen alkaa uusi mystinen aikakausi täysin eri lähtökohdista, mutta tämän vanhan kauden hidas mureneminen ottaa koville. Sydäntä vihloo katsoa vierestä omaan tärkeään ihmiseen kohdistuvaa pahaa oloa ja vääryyttä.

Tämä teksti on varmasti hyvin seikkaperäinen ja  hälyyttävä omalla tavallaan, mutta korostan että ei huolta, mulla on kaikki ihan hyvin. Oma parisuhteeni on hyvällä mallilla, en ole henkilökohtaisesti suurissa ongelmissa tai muuta, tämänhetkisen pahan oloni aiheuttaa ulkopuoliset paineet ja minuun itseeni liittymättömät tekijät. Pystyn edelleen nauramaan, käymään luennoilla ja olemaan oma itseni, mutta tunnen että juuri tällä hetkellä niskassani on tumma peitto, jonka kanssa joudun hetken elämään. Teksti on muutenkin ehkä enemmän itselleni suunnattu tapa käsitellä kaikkea ympärilläni olevaa mullistusta suorien kertomusten sijaan, suurin osa tästä tekstistä on rivien välissä omassa päässäni. Palaan ensikerralla mahdollisesti positiivisemmissa merkeissä, sillä vaikka tämä riipustus (voiko tietokoneella kirjoitettua blogitekstiä kuvata sanalla riipustus?) saa kaiken näyttämään synkältä, tapahtuu niitä hyviäkin asioita. Ne vain näkvät epäselvemmin tumman verhon takaa.

Sankaritarinoita

Aion tehdä suurta kansallista historiaa tänään ja normaalin suomalaisen vähättelyn ja vaatimattomuuden sijaan tarkoituksenani on kertoa, miten helvetin ylpeä olen itsestäni.

Taustaa tälle kummalliselle tarinoinnille: olen aivan äärimmäisen patalaiska sohvaperuna, enkä ole oikeastaan koskaan pitänyt liikunnasta. En saa sitä paljon puhuttua endorfiiniryöppyä kunnon rääkin jälkeen, ja mielestäni on iljettävää tuntea valuvia hikipisaroita ihollani. Istun suurimman osan päivästäni tietokoneella ja viikon urheilusuoritukseni ovat kouluun tai jääkaapille käveleminen. Olen toki joskus sitä sun tätä urheilua harrastanutkin, mutta edellisestä järjestelmällisestä seuratoiminnastakin alkaa olla enemmän vuosia kuin siitä kun harmittelin sitä, että entä jos en jostain syystä pääsekkään lukioon. Olen myös jokseenkin ärsyyntynyt tällä hetkellä vallitsevasta fitness-buumista ja aivan joka hiton tuutista valuvista treenikengistä, pumppitarinoista ja kehonrakennusruokavalioista. Fuck that.

Edelliseen suoraan liittymättä kuitenkin tässä lähiviikkoina mieleniperukoille on hiipinyt ajatus itsensä haastamisesta ja oman mielenkiinnon tukahduttamisesta. Yliopistolle kävellessäni kuljen joka päivä simppelin urheilukentän ohi, jonne on matkaa suunnilleen saman verran kun sohvalta vessaan ja takaisin 5 kertaa. Iloiset fitnessbuumilaiset siellä vetävät muutamissa ulkolaitteissa hikitreeniä ja ottavat joogahoususelfieitä. Kuinka kaukana siitä maailmasta mahdan itse olla? Jos päättäisin ylittää itseni, minkä verran mun kunto kestäisi? Ja siis myönnän, usein myös omat kielteiset asenteeni estävät minua tekemästä mitään, mutta päätöksen tehtyäni saan itseni kannustettua mitä kummallisimpiin asioihin tahdonvoimalla.

Ongelma: kenttä on jatkuvasti täynnä terveitä elämäntapoja tihkuvia body-fit-balance-lates-combat typyjä ja uroja, ja itse pelkään totaalista nöyryytystä. Itseasiassa juuri tämä odotettavissa oleva nöyryytys oli eräs asia, joka vahvisti päätöstäni itseni haastamisesta: jos olisin tarpeeksi huono, ehkä tuntisin niin suurta häpeää, että kokisin velvollisuudekseni korjata huonoa kuntoani ja pistää itseäni parempaan ruotuun. Ujous kuitenkin tuli vastaan siitä, etten halunnut tunkea kentälle kiireiseen aikaan muiden arvioivien silmien arvioitavaksi. Kuitenkin eilen illalla iski sellainen olo, että kai näin auringon laskiessa lauantai illalla kenttä olisi aika tyhjä? Timmi-mimmit ovat valmistautumassa bileisiin? Hetken mielijohteesta vedin ulkoiluun riittävän sopivat retkut päälleni (no juu ei todellakaan ole mitään hienoja varusteita mulla, turha kuvitelma) ja sain vielä miekkosen lupautumaan mukaan ja vannomaan, ettei tämä kommentoisi edessä odottavaa henkilökohtaista pohjanoteeraustani tai oikeastaan edes katsoisi minuun päin kun pympytän kentällä.

Niin tyhmää kun se olikin, koko homma alkoi kauheasti jännittää, ja olin varma että olen tuhoon tuomittu, koska unohdin ottaa nenäliinat mukaan pikku retkellemme. Kentälle ehdittyämme (noin 2 minuuttia myöhemmin) itsetuntoni meinasi murskautua ja meinasin kääntyä kotiin, kun neonkirkkaisiin treenivaatteisiin sonnustautunut elämäntapatietoinen nuori tyttönen oli edelleen paikan päällä häiriköimässä olemassaolollaan. Kävelimme miekkosen kanssa kenttää hetken ympäri ja koitin kerätä oman itsetuntoni palasia pimenevältä radalta. Kun tänne asti on tultu niin ihan hyvin voin juosta sen 100 metriä johon kykenen, luovuttaa ja lähteä kotiin. Ehkä neon-sports ei tunnista minua myöhemmin, ja mies pitää lupauksensa hiljaa olemisesta.

Joten miehen karattua laitteille päätin repäistä. Kävelin kohti kentän laidalla olevaa pinkkiä viivaa, ja lähdin juoksemaan. Varmaankin "juoksemaan" olisi oikeampi termi, sillä en ollut nopea, tekniikaltani korrekti tai muutenkaan kauhean varteenotettava liikkuja, mutta omalla mittapuullani JUOKSIN. Muistelin kaikkia yläasteen ja lukion liikuntatunteja, jolloin kaikki nuoret oli nöyryyttävästi laitettu juoksemaan milloin minnekin, ja miten kuulostin aina kidutettavalta aasilta viimeistään kaksi minuuttia aloittamisen jälkeen, ja sisälläni kumpusivat vanhat vihan tunteet yleisiä liikuntatunteja kohtaan, jotka toimivat lähinnä pakollisina nöyryytyksinä kerran viikossa. Huomaamattani olin jo tulossa takaisin pinkille viivalleni, josta hurjasteluni olin aloittanut. MITÄ? 400 metriä takana ja en ole kuollut!?

Lopulta pysähdyin juostuani (ks. edellä) 3600m! Siis aivan uskomatonta, että jaksoin oikeasti juosta sen typerän punaisen kentän ympäri yhdeksän kertaa! :'o Miten kummallista oli, kun täysin omien odotusteni vastaisesti jaksoin lähteä toiselle kierrokselle. Ja sitä seuraavalle ja vielä vaan loputtomiin! Välillä saattoi alkaa lihakset kiristymään kyljistä tai vatsasta, mutta puristus helpotti varsin nopeasti, ja pikkuhiljaa järkyttyneenä kiertävä vereni alkoi selkeästi lämmittää jalkoja ja sormia kylmässä syysillassa. Kahden kilometrin jälkeen olin jo niin kummastunut yllättävästä onnistumisestani, että huomasin haastavani itseäni yhä uudestaan jokaisen kierroksen aikana: "jos tähän asti on tultu, niin kyllä mä jaksan vielä kahteen ja puoleen!", "enää pari sataa puoli kierrosta niin tulisi kolme täyteen!" jne. Väsymys alkoi jo painaa lihaksia ja mieltä, kun päätin, että tämä saa jäädä viimeiseksi kierroksekseni. Olisin ehkä pystynyt vielä parempaan, mutta oma sisältäpursuava ylpeyteni oli jo saavuttanut riittävän korkean pisteen, ja koin että 3,6km on enemmän kuin uskomattoman hyvin itselleni ja saa riittää. Joten pysähdyin.

Pysähtyminen oli pahin. Juostessa en tuntenut lihasten väsymystä tai sydämenlyöntejä kovin merkittävästi, mutta yllättävä pysähtyminen toi realiteetit rykäisystäni. Hetken veri hakkasi niin hurjasti suonissani että pelkäsin otsaverenvuotoa, ja jalat olivat hyytelönä. Kuitenkin tämä fyysinen piikki meni nopeasti ohi, ja palasimme kummastuneina kotiin. Venyyttelyn, pitkän suihkun ja yöunien jälkeen reisilihakset ovat hieman hellänä, mutta eivät lainkaan niin pahat kuin olisin voinut olettaa.

Ylitin itseni. Päättäväisyydellä ylsin tuloksiin joille olisin etukäteen nauranut kuin huonolle vitsille. Ehkä ensimmäistä kertaa koin sen valtavan onnistumisen tunteen mistä ihmiset aina liikunnassa jauhavat, mutta lähinnä siksi, että olin itsestäni vaan niin helvetin ylpeä ja yllättynyt. Wau, uskomatonta. Ja kyllä, tämä kaikki kuulostaa varmaan näin kirjoitettuna aivan naurettavalta, ja näin nolaan itseni jälleen ("onko tuossa muka jotain ylpeiltävää, aivan surkea suoritus josta kannattaisi olla vaan hiljaa.."), mutta tärkeintä on se, miten pärjään omaan tasooni nähden! Ja ilmeisesti en ole ollenkaan samalla tasolla itseni kanssa. En usko että tämä kokemus saa minua liittymään circuitpimujen joukkoon, mutta ehkä ensikerralla en koe yhtä suurta häpeäntunnetta astuessani radalle. Mä pystyn vaikka mihin jos vaan niin päätän, ja pahin este onnistumiselle on oman pään sisällä.

tldr; laiskin ihminen koskaan sai juostua 3,6km ja on siitä iloinen

Tapahtumien kuvittama syyshorros

Heipä hei!

Kirjoittamistahti ei ole parantuakseen. Kirjallisen tekstin tuottamisen motivaationi on tällä hetkellä jotenkin hukassa, kivojen valokuvien ottaminen ja niiden koneelle siirtäminen puhelimellani on ärsyttävän vaikeaa, ja jotenkin pääni sisällä bloggaamismoodi on pois päältä: vaikka paljon tapahtuu jatkuvasti ympärilläni, en jotenkin osaa pilkkoa sitä erillisiksi pieniksi asioiksi joista voisin kirjoitella tänne. Ehkä tämä on vaikeaa myös siksi, etten ole rajannut blogia mihinkään tiettyyn aiheeseen, vaan kirjoitan kaikesta mikä hetkessä hyvältä tuntuu. Siinä on kaksi vaikeaa kääntöpuolta samalle asialle. Lisäksi perheessäni on kamppailtu vakavien sairauksien parissa, jolloin mielenperukoille on pesiytynyt jatkuva tykyttävä musta  epävarmuuden pilvi. Onneksi asiat näyttävät taas toistaiseksi paremmilta, ja toivottavasti henkiseltä vuoristoradalta voisi välttyä myös tulevaisuudessa.

Lukuvuosi on lähtenyt lennokkaasti liikkeelle. Intensiivisen tuutorointi jakson jälkeen oli hetki aikaa vetää keuhkot täyteen ilmaa ennen kuin sukeltaa seuraavaan suoritusputkeen. Kaikki kurssit pärähtivät yhtä aikaa käyntiin, ja hiljaiselon jälkeen kalenteri tuntuu olevan ihan buukattu. En muista että missään vaiheessa ensimmäistä opintovuottani olisin käynyt yliopistolla päivittäin luennoilla ja muissa työryhmissä! Vaikka tämä on osittain raskasta, se on myös virkistävää. Tällä hetkellä meneillään on kasvatustieteen aineopintoja ja minulle uutena asiana sosiaalitieteiden kursseja, joista toivottavasti saan rakennettua itselleni sivuaineen. Odotan innolla ja jännityksellä, sillä tänään alkaa kasvatustieteeseen liittyvä orientoiva seminaari! Tuntuu siltä että olisi oikeasti jo paremmin sisällä yliopistomaailmassa kun on seminaareja ja kaikkea!

Haluaisin vielä palata asiassa taaksepäin, ja korostaa miten hienoa on ollut kun on saanut toimia tuutorina uusille opiskelijoille. Aina ei tunne itseään hyväksi auttajaksi tai esimerkiksi, mutta on erittäin voimaannuttavaa, kun pääsee konkreettisesti neuvomaan ja kädestä pitäen näyttämään miten asioita pitäisi tehdä ja miten helpottaa omaa elämäänsä. Lisäksi olen lyhyessäkin ajassa saanut varsin ihania uusia kontakteja, ja tunnen valtavaa sisältä uhkuvaa lämpöä, kun kampusalueella kävellessä vastaan tulee jatkuvasti uusia (ja vanhoja) tuttuja, jotka iloisesti tervehtivät ja jäävät vaihtamaan muutaman sanan kanssani. Tuntee oikeasti kuuluvansa tähän (tiede)yhteisöön ja olevansa tervetullut. Kampusalueelle ja luennoille lähteminen ei tunnu yhtä suurelta kynnykseltä nyt, kun oletettavasti siellä vastassa on paljon hyvää mieltä ja ystävällisiä kasvoja.

Opiskelujen ohella olen tainnut lähiaikoina elää paljon säästöliekillä. Kotona ollessa aika menee lähinnä akkujen lataamiseen ihanalla tekemättömyydellä (tai ehkä kuitenkin tekemällä tavallaan toissijaisia asioita). Lähiviikkoihin on kyllä sisältynyt kahdet sitsit, ystävien kanssa treffaamista, molempien kolon asukkaiden vanhempien kanssa hyvän ruoan nauttimista ja rauhoittava kävelylenkki ihanan naapurin kanssa. Kaiken tämän ohella imen itseeni huumaavan tuudittavaa syksyn melankolisuutta ja kauneutta ympäriltäni, tuntuu että se itsessään oikeuttaa henkisesti jatkuvan hitaan olemistyylini. Olen kai vaipumassa aktiiviseen syyshorrokseen, eikä aikomuksenani oli tätä estää.

Onko mulla edelleen blogi?

Juu. Taitaa mulla olla. Anteeks. Tiedossa lyhyt kuvakatsaus menneeseen.

Äidin kanssa Kosilla oli rentouttavaa ja mukavaa. Gyros + mythos <3

Toinen määränpää oli kaunis Sisilia, Italialle kuuluva upea saari

Seura oli erittäin miellyttävää

Eräs ehkä huikein osuus oli Etna-tulivuoren valloittaminen, WAU

Heti kotiinpaluuta seuraavalla viikolla antauduin täysillä uusien
fuksien tuutorointiin, on ollut todella upeeta!

Osallistuin hyvän ystäväni kanssa myös Zombiewalk Turku tapahtumaan

Nokka kohti aurinkoa

Suklaamaistiaiset! <3

 Huh huh! Nyt on kaikkea kivaa ja hyvää ilmassa! Opinnot ovat jo hiukan etenemässä, mutta niiden aiheuttama stressi vähenemässä. Kävimme viikolla mm. ikeassa ihmettelemässä miten saisi uudesta asunnosta miellyttävämmän ja toimivamman kokonaisuuden, ja vastaan tuli paljon hyviä ideoita ja vaihtoehtoja. Auton koon ja huono-onnisten sattumien kautta kotiin ei kuitenkaan mitään suurempia kalustemuutoksia tullut, mutta ehkä niitä on vielä tulossa! Kaikkein jännittävintä juuri nyt on kuitenkin se, että olen suuntaamassa Kosin lomasaarelle rakkaan äitini kanssa jo MUUTAMAN TUNNIN PÄÄSTÄ! Hui kauhistus. En ole moneen vuoteen ollut missään matkoilla, joten jännitys on tavallistakin suurempaa :) Uskon että reissusta tulee ihan mahtava ja samalla sopivan rentouttava, en keksi tarpeeksi iloisia sanoja kuvaamaan tunnelmiani! Ehkä joskus viikon päästä tänne tupsahtaa muutamia lomakuvia, geia!

Tämä tietää muutosta arkeen

Tenttikirjoja helteessä ja ukkosella

Kirjoitustahti ei parane. Kaikkea kivaa ja muuten vaan asiapainotteista kirjoittamista olisi toki siellä sun täällä, mutta jotenkin tällä hetkellä sormet ei syyhyä siihen. Voi olla että tämäkin muuttuu?

Helle tuli käymään

Ah miten käsittämättömän hienoa oli, kun kovan helleaallon iskiessä muutaman askeleen päässä oli oma takapiha?! Siellä tuli vietettyä pitkiä iltapäiviä. Ja ei, ei pelkästään aurinkoa ottamassa (vaikka vähän biksuja pitikin testailla), vaan kannoin tenttikirjat mukanani pihalle ja yhdistin hyödyn ja huvin! Viltti maahan, aurinkorasvat niskaan ja sosiaalityön teorian pariin. Olen itsekin jopa yllättynyt miten paljon sainkaan luettua pihalla lököämisen ohella! Kuva on viltiltäni suoraan taivaalle suunnattu, ihana näköala <3

Markkinoilla meitä vastassa oli musiikki!

Tällä kertaa vältyttiin jalkapuulta

Keskiaikaiset markkinat ovat Turussa joka vuosi järjestettävä tapahtuma, jonne kinuan päästä kuin pieni kakara. Siellä on kivaa, mutta jotenkin aina tuntuu ettei siellä ole tarpeeksi aikaa ja rahaa. Höh. Aivan ihana tunnelma siitäkin huolimatta kerta toisensa jälkeen, luo kaikkia mahtavia fiiliksiä jotka jäävät kytemään mielenperukoille pitkäksi aikaa. Tällä kertaa mukaan tarttui purkillinen irtosuitsukkeita ja vähän nekkuja. Ja onnellisen iloinen päivä, kun tämä pariskunta lähti ensimmäistä kertaa patikoimaan uudesta kodista kaupungille yhdessä. Ihailimme kotimatkalla myös kaunista jokirantaa ja mietimme miten upeaa on jälleen kerran että tämä paikka on meidän kotikaupunkimme kaikkine pienine juttuineen.

Murkinaa!

Olen lapsellisen onnellinen kun markkinoilla
on aina myös mukana eläimiä!

Tällä hetkellä tasapainottelen kaikkien asioiden kanssa: on liian paljon asioita jotka tahtoisin ja jotka pitäisi tehdä, mutta päivissäni vain rajallinen määrä tunteja. Haluaisin katsoa hyviä sarjoja ja elokuvia, pelata pelejä, lukea kirjoja (tätä koskee sekä haluaisin ETTÄ tahtoisin osasto), asunnossa olisi edelleen paljon tekemistä, syksykin tulee nopeammin kuin arvaankaan! Tuloillaan on kaikkea toivottavasti upean hienoa, ja onkin vaikeaa toisaalta sinkoilla innosta ympäriinsä ja koittaa pysyä paikoillaan hoitamassa asioitaan.

Tällä hetkellä olen aivan onnessani, sillä olen koko päivän ollut kuulevinani pientä jyrinää, mutta kun olen oikein keskittynyt kuuntelemaan, on tullut hiljaista. Nyt, monta tuntia myöhemmin, alkoi kesän ensimmäinen ukkonen <3 Niin vinkeää! Tätä olen odottanut hölmön malttamattomana! Jee!! Jos olisi vielä inan lämpimämpää, menisin ulos tanssimaan sateeseen! Ukkonen puhdistaa ilman, ja samalla tukahtuneen mielen, eikä upea luonnon valoshow ole lainkaan huono sivuvaikutus!

Yritä nyt keskittyä tenttilukemiseen,
kun taloudessa on kissa <3

Sade ei tätä sokerihiirtä sulata!

Ihan pää menee pyörälle kun niin monenlaista tapahtuu ympärillä jatkuvasti! Kakkuja on leivottu jo useampaa laatua ja vieraita kestitetty vaikka ja kuinka! Uuteen asuntoon ovat tulleet niin molempien vanhemmat kuin myös minun isovanhempani ja heidän lisäkseen pitkä liuta ihania kavereita! Torstaina minulle pyörähti taas mittariin yksi vuosi lisää, ja jollain oudolla tavalla olen tyytyväinen numeroon 24. Se kuulostaa kauhistuttavalta mutta sopivalta. Ei enää ihan ipana, ei liian vanha altistumaan kaikille arjen tylsille rutiineille! Toivottavasti edessä on tähänmennessä paras ikävuoteni >:) Ehkä ihanin lahjani oli saada voittamattoman rakas ja vanha ystäväni meille pidemmälle vierailulle <3 Valtavasti olin jo suunnitellut useita viikkoja etukäteen mitä kaikkea mahtavaa voisimme tehdä ja minne mennä, mutta aivan jatkuva sade (ja yleinen laiskuus) sai nähä kaikki romutettua, ja toiminnantäytteisen kulttuuri/jännitysviikonlopun sijaan aika kului löhötessä, syödessä ja itsensä kipeäksi nauraessa (ei siis lainkaan paskempi vaihtoehto!). Jälkikäteen ajatellen olin jopa jokseenkin tyytyväinen, ettei tullut lähdettyä jokasuuntaan vipeltämään, sillä rauhallinen ja ajaton yhdessäolo tuntuu olevan se, mihin nykyään ei muka ole aikaa: aina pitää olla jotain suuria juhlia tai muita merkittäviä tapahtumia, että voi viettää aikaa yhdessä ystävien kanssa. Naurettavaa!

Juhannusta vietettiin syntymäpäivän/tupareiden/oleskelun hengessä, jolloin pienen pieni asuntomme täyttyi läheisistä ihmisistä pursuamiseen asti. Erittäin huonoista ennusteista huolimatta päivällä saatiin suhteellisen hyvät kelit ja jopa hetken "kuumasti" porottavaa aurinkoa. Takapiha täyttyi tuoleista ja vilteistä, jossa oli hauskaa nauttia lasi (tai toinen) kuohuvaa, ja tuli sitä päivällä grillattuakin kiitettävästi! Olimme varanneet saunan koko illaksi, jottei kiireetön oleskelu vain muuttuisi aikataulutetuksi hoputteluksi. Sauna ei ole mikään parhaista parhain, mutta seura paikkasi kaikki puutteet, ja asunnon puolella oltiin alettu ihmettelemään että minne ne tytöt jäivät.

Osa tuomisista ja aivan huikea kortti!

Ihanana kohokohtana illassa oli hetki, jolloin yhtäkkiä kaikki vieraat jonossa siirtyivät sisälle ja istuttivat minut tuolille istumaan. Mitä ihmettä, kaikki tunkeutuneet olohuoneen perälle. Mitä lappuja ne nyt jakaa? Yhtäkkiä kaikki ryhtyvät lauluun, mutta perus "paljon onnea" sijasta ilmoille kajahti aivan käsittämättömän hauska ja upea, uudestaan sanoitettu versio Disneyn Mulanista tutusta laulusta "niinkuin mies". Mulan on aina ollut yksi aivan ehdottomasti lempi elokuvistani, ja olen ihan kananlihalla jo ajatellessani koko kappaletta. Ystäväjoukko oli puhaltanut yhteen hiileen ja luonut mahtavasta kappaleesta juuri minulle personoidun version, jonka he lauloivat, vieläpä moniäänisesti!! Olin vitsillä etukäteen sanonut yhdelle ystävälleni että hah hah, vähintäänkin pitää laulaa disney-biisejä acapellassa tai kakkua ei heru. JA NIIN NE OIKEASTI TEKI!!! x___x Saivat kakkua, paljon kakkua.

Tuli sitä käytyä myös elokuvissa katsomassa Jurassic World (dinoja <3<3), di Trevissä lounaalla (maukasta lohta) ja vakoilemassa millainen on uusi Turkuun avattu Pink Vanilla Desserts! Paikka oli äärettömän suloinen ja kaikki näytti toinen toistaan paremmalta! Kuppikakkujen jälkeen voisin sanoa, että menen kyllä käymään uudestaankin, mutta ehkä maistan jotain muuta: kuppikakut oli tehty hyvin amerikkalaiseen tyyliin, jolloin päällä ollut kuorrute oli hyvin voi-sokeripitoista, kun itse ehkä tykkäisin enemmän tuorejuustopohjaisesta kuorrutteesta tai muusta vaihtoehdosta. Ystäväni kanssa vitsailimme myös sitä, miten paikka voisi vaikuttaa täydelliseltä treffipaikalta, mutta siihen ansaan ei kannata astua, sillä kuppikakun syöminen siististi olisi lähes mahdoton tehtävä!

PVD, niin suloinen !

Nyt alkuviikosta lähtien olen palautunut maan pinnalle ja hoitanut taas tylsempiä, arkisempia asioita. Olen mm. tehnyt passihakemukseni vihdoin taisteluiden jälkeen ja tehnyt ratkaisevia valintoja kesäopintojen suhteen. Viikonloppuna edessä ovat keskiaikaiset markkinat, joten täällä jo odotellaan innolla :) Ja taas on vieraitakin tulossa, koko kesä pelkkää kestitsemistä!?

Klustermus tuo kesän (tavalla tai toisella)

Jokaisella on varmaan omia perinteitä, joista haluaa väkisinkin pitää kiinni ja joista saa suurta nautintoa lähes tottumuksenomaisesti. Minulle eräs tällainen asia on Raumalla vuosittain järjestettävä Klustermus. Rento, ilmaisen sisäänpääsyn hengailutapahtuma, jossa pienet ja innokkaat bändit pääsevät esittelemään puuhiaan samalla kun festivaalikansa voi rauhaisasti picnik-hengessä vaihtaa kuulumisia alueen nurtsilla. Olen ravannut tapahtumassa jo varmaan liki 10 vuotta, ja se on aina kesän alussa se asia, joka lämmittää sydäntäni aivan erityisellä tavalla. Paluu vanhaan kotikaupunkiin herättää muistoja, ja usein väkisinkin tulee törmättyä vanhoihin tuttuihin, joiden kanssa on mielenkiintoista vaihtaa nopeat kuulumiset.

Muistan miten vuosia ja vuosia putkeen klustermus on omalla tavallaan ollut se tapahtuma, joka käynnistää kesän. Viileiden ja huonojen ilmojen jälkeen kesäkuun alussa oleva tapahtuma on taatulla varmuudella tuonut mukanaan lämpimän kesäpäivän, jolloin on saanut ensimmäiset rusketusraidat näkyville ja elämä on ollut nautinnollista. Valitettavasti viimevuosina tämä luvattu ihanuus on kääntynyt jokseenkin päälaelleen..

Rakkauden kupla

Muutamina viimevuosina on hyvät ilmat vaihtuneet sadekuuroihin. Tälläkertaa hieman enemmän kuin aikaisempina vuosina yhteensä. Aluksi vettä ripsautteli vain hiukkasen, ja naureskelimmekin että kyllä kesä varmaan kuivaa minkä kastelee. Mutta ei, vettä tuli useamman Esterin edestä, ja käyttöön piti ottaa ties millaisia keinoja pienenkin kuivan alueen säilyttämiseksi kehossa, esimerkkinä kuvassa näkyvät huomiovaatteet ja kertakäyttösadetakeista rakennettu (rakkauden kuplanakin tunnettu) suoja. Hemmetin hauskaa meillä silti oli, musiikki kuulosti hyvältä ja koko tapahtuma sai olon haikeaksi: Klustermuksen tulevaisuus on uhan alla rahoituksen karsiuduttua kriittisesti. Vuodesta toiseen ilmaistapahtuman järjestäminen ottaa koville, ja toistaiseksi on epävarmaa, onko pala nuoruuttani (ja elämääni) kuihtumassa. Voi olla, että kävelimme alueelta pois viimeistä kertaa yhdessä </3

Raparperia <3

Järkyttävä saderyöppy kyllä johti seuraavana päivänä upeaan ja pilvettömään keliin *huokaus*. Kesä pyörähti käyntiin päivän liian myöhään. Eräs merkki kesästä on myös raparperi, ihana kirpeän makea virkistäjä. Isoäitini on tavan mukaisesti tuonut minulle annoksen raparperia kun he pappani kanssa vaan malttavat tulla mökiltä kaupunkiin käymään, ja täällä sitä odotetaan kielet pitkänä. Tälläkertaa se muotoutui kakuksi, nam!

Maanantaina lähdin hoitamaan järjestöni asioita, sillä ensivuonna on tiedossa Katkon vuosijuhlat, ja niitä varten pitäisi valita juhlapaikka. Olimme sopineet tapaamisen erään paikan kanssa keskustassa, ja koska minulla oli hyvin aikaa, päätin lähteä matkaan reippaasti jalan. Miten ihanaa onkaan asua Turussa <3 Matkani kulki ensin sirenien tuoksuttaman lähiöalueen poikki, sitten ylpeästi yliopistokampuksen läpi, tuomiokirkon ohi jokirantaan. Olen ehkä ihan hörhö, mutta olen ihastunut tähän kaupunkiin todella paljon! Kuljin monen pienen kaupunkipuiston ja terassin ja muun kauniin paikan ohi ja tunsin syvää tyytyväisyyttä. Juhlapaikkakin vaikutti varsin lupaavalta, vaikka jännityskertoimeni kasvoi huomattavasti kun sain kuulla olevani AINOA henkilö joka järjestöni puolesta on tulossa paikalle toisen henkilön sairastuttua.

Kirjaston ovelta, suoraan jokirannassa
ja kutsuvien terassien äärellä

Parisataa metriä kirjastolta yliopistolle
vastaan tulee tuomiokirkkopuisto

Jotenkin viikonlopun jälkeen olen tuntenut oloni todella energiseksi. Vuju-asioiden hoitamisen lisäksi olen kokenut saavani paljon muutakin aikaiseksi. Päätin pyrkiväni tekemään koko kesän ajan opintoja, jotta voin nostaa opintotukea ja erityisesti jotta pääsen tästä epävarmuuden tilasta. Jotenkin se, että kokoajan mielentaustalla vaivaa ajatus siitä, että jostain pitäisi saada töitä, joita ei ole olemassa eikä varsinkaan tarjolla, raastaa omaa jaksamista erittäin rankasti, ja jatkuvasti on sellainen olo, ettei ansaitse nauttia kesästä ja omasta olemisestaan. Jos jotain työmahdollisuuksia tulee, en niitä tyrmää, mutta nyt kun alustava suunnitelma on kasassa, voin jatkaa elämääni ja luvalla mennä välillä pihalle nauttimaan olostani sen sijaan että jatkuvasti rankaisisin itseäni henkisesti asioista, jotka näennäisesti ovat tekemättä. Tämän kunnaiksi kävin jopa kirjastossa lainaamassa IHAN NORMAALIN KIRJAN ikuisten tenttikirjojen sijaan, sillä koen ansaitsevani kesälomaa. Kesäopinnot voi suorittaa joustavasti koko kesän ajan silloin kun itselleen parhaiten sopii, joten en ihan vielä ala niitä stressaamaan.

Ei ole ollenkaan ihme, että jokiranta on
erittäin suosittu hengailupaikka kesällä

Educarium (ja publicum).
Kesäopinnot kutsuvat

Asunnosta pikkuhiljaa kodiksi

Viikkoja kuluu, mutta asiat etenevät hitaasti. Tuntuu, että jatkuvasti järjestetään tätä asuntoa kohti toimivampaa kokonaisuutta, mutta silti vielä kaikkialla on keskeneräistä tekemistä ja järjestämistä. Tavarat hakevat paikkojaan, ja on vaikeaa hahmottaa, mihin mitäkin oikeasti kannattaisi laittaa, kun väliaikaista säilytystilaa ei oiken ole tarjolla, jollon kaikki on joko pöydillä kaaoksena tai kaapissa väärässä paikassa. Pala palalta on kuitenkin ongelmallisimmatkin alueet alkaneet selviytyä (keittiö..), mutta paljon tekemistä on vielä edessä. Matot ja kalusteet ovat jo suunnilleen oikeilla paikoillaan, ja pikkuhiljaa pikkutavara alkaa sopeutua  uuteen ympäristöön.

Kissalla on uusi lempipaikka tuuletusikkunan
ja hyönteisverkon välissä :>

Minulla oli vuoden viimeinen koe tiistaina, ja suoraan sanoen lukumotivaatio oli nollissa. En jaksanut ottaa mitään stressiä koko kurssista (johon tässä kevään myötä kertyi vihasuhde), koska vaikka se ei menisi läpi, opintopisteitä on kertynyt jo hyvin yli vuosittaisten vaatimusten, ja peruskurssille pääsee koska tahansa uudestaan. Nyt on sitten kesäloma! Yritin taas hakea töitäkin, mutta toistaiseksi huonolla menestyksellä. Tarkoitukseni oli mennä päiväkotiin, edes jotenkin kasvatusalaan liittyviin töihin kun koulutkin ovat "sopivasti" kiinni koko kesän.. Mutta niin, yhdestäkään paikasta jonne koitin soittaa ei ehditty puhelimeen tai puhelu meni suoraan vastaajaan, ja yhdessä paikassa käytyäni aktiivisesti paikanpäällä sain kuulla, että "ei oteta edes sijaisuuksia tekemään, mutta jos on oikeutettu työkkärin tukeen, ni sitten pääsis kaupungin kautta". Voisin kirjoittaa pitkän vihatekstin tästä, mutta lyhyesti: koska olen alan opiskelija, aktiivinen ja innokas työnhakija, en ole sopiva työntekijä, mutta JOS olisin työtön (millainen tahansa kokemuksiltani, kiinnostuksiltani ja elämäntavoiltani), voisin joutua päiväkotiin töihin siinä pelossa, että menetän toimeentulotukeni. Toiseksi: todellakaan työkkärin työharjoittelijoilla ei täytetä sellaisia paikkoja, joihin pitäisi palkata normaaliin työsuhteeseen joku henkilö, eheeei! PRKLVTTUSTNA joo tästä jatketaan.

Olen lepyytellyt itseäni tässä keskittämällä ajatukseni hetkeksi muualle, ja voin ilokseni ilmoittaa, että pääsin nyt ekaa kertaa pihahommiin omalle pläntillemme <3 Intoa puhkuen kitkin rikkaruohoja pitkälle toista tuntia, ja kyllä tuli niin hyvä fiilis. Myöhemmin aion varmaan kertoa tuosta takapihan puutarhaprojektista paremminkin :) Nyt harmittaa kun en ottanut kuvaa ennenkuin aloitin sen työstämisen, höh! Haluaisin tehdä vaikka ja mitä, mutta toistaiseksi puuttuvat euroset hidastavat kaikkia projekteja aika ahkerasti (palaaminen edelliseen kappaleeseen, iyh)..

Awww yeaaah

Toinen varma kotiutumisen merkki on se, että pääsin vihdoin ensimmäistä kertaa leipomaan uudessa keittiössä <3 Tähän asti kaikki on ollut niin hukassa ja pöydät täynnä, ettei leipominen olisi vaan ollenkaan onnistunut, mutta nyt piti repäistä ja klaarata keittiö edes pieneksi hetkeksi tämän jalon harrastuksen tieltä! Lopputuloksenia oli maistuva taateli-suklaakakku, varsin hyvää vaikka itse sanonkin. Yhdistin reseptin useammasta vastaan tulleesta, sillä en ollut mihinkään täysin tyytyväinen, lopputulos oli pääosin aika onnistunut. Käyttämäni suklaa ei itsessään ollut kauhean hyvän makuista, ja rasvaa tuli hieman liikaa. Rakenne oli kuitenkin aivan ihanan kuohkea ja pehmeä kuin tyyny! Nyt eilen mummoni toi mökkituliaisina kunnon annoksen raparperia, johon tässä taloudessa ollaan ihan kuumana. Ah mitä siitä keksisikään tälläkertaa? <3

O-ou!

Loppuun vielä hauska kuva kissojen tapaamisesta! Naapurustossa kulkee välillä vapaana mustavalkoinen kissa (panta löytyy tietoineen, tarkistin), ja siinä on meidän yksineläjällä ollut ihmettelemistä! Aiempi asunto oli seitsemännessä kerroksessa, joten muihin eläväisiin ei tullut pahemmin törmäiltyä, mutta nyt on uusi ääni kellossa. Sattumalta nämä kaksi sitten päätyivät tuijottelemaan toisiaan takapihalle vievän lasioven läpi, ja siinä oli puolin ja toisin ihmettelemistä! Välillä oli selkeästi kyseessä pelkkä puhdas kiinnostus, mutta kyllä kumpikin vähän myös läpsi lasia, kun ei ollut lainkaan varmaa miten suhtautua toiseen. Hartaasti toivomme, että meidän Neve oppisi, ettei toiset kissat ole ollenkaan paha asia (suhteellisen hyvin menneen "tapaamisen" jälkeen annettiin vähän herkkuja), koska toiveena olisi jossain vaiheessa mahdollisesti etsiä lisäturrikka perheeseen. Täytyy seurata tilannetta tarkasti, ettei kissa alkaisi stressaamaan tai häiriökäyttäytymään tämän takia, toistaiseksi näyttää hyvältä!

Ai mikä blogi? Kokoelma menneistä asioista

Kuten arvasin, kirjoittaminen on jäänyt aika vähälle tässä kaikessa sähellyksessä. Jokapaikkaan on pitänyt juosta ja revetä useaan suuntaan samaan aikaan, kun samalla velvollisuudet ja muut "jatkuvat" asiat ovat kummitelleet mielen perukoilla.

Muutto, oi muutto. Voi sitä tavaran määrää. Vaikka kuinka ajoissa sen pakkaamisen aloittaa, silti lopuksi tulee aina kiire. Moni pystyy varmaan tunnistamaan sen, miten ensin laatikkoja pakkaa huolella ja ajatuksella, miettien niiden sopivaa painoa ja sitä, mihin tavarat tullaan sijoittamaan uudessa asunnossa. Mitä lähemmäs muuttopäivä kuitenkin tulee, sitä enemmän mentaliteetti muuttuu sellaiseksi, että kunhan saa kamat kourittua laatikoihin, niin kyllä niitä sitten seuravassa asunnossa ehtii järjestelemään. Huoh.

Uuden makuuhuoneen lattia oli aivan täynnä
kaikkea mahdollista ryjää

Erityisen ongelmallista omasta mielestäni oli se, että muuton oli ihan pakko osua juuri VAPPUUN. Alunperin olimme toivoneet ja pyrkineet siihen, että oltaisiin päästy muuttamaan jo kuukautta aikaisemmin, mutta nä-ää niin ei sitten sopinut. Opiskelijan vappuviikko on täynnä toinen toistaan hauskempia tapahtumia, ja ryhmähengen säilyttämiseksi on hyvä käydä paikan päällä mahdollisimman usein. Viikkoon mahtui niin sitsit, useampi piknik, bänditapahtuma kuin myös boolinmaistelua ja lakitusta. Niin paljon kaikkea että hyvä jos muistaa, mutta ainakin hauskaa oli! Vappuviikko menikin läpi erittäin pienillä unilla, kun ensin iltapäivät ja/tai illat meni pippaloissa, jonka jälkeen yöt pakattiin laatikoita. Herrashenkilö taas luki aktiivisesti tuhanteen eri tenttiin, ja laatikoiden pakkaaminen edistyi parhaiten sillon, kun ei jaksanut enää lukemiseen keskittyä. Loppusiivoukset ja viimeisten tavaroiden pakkaaminen oli kyllä aikamoista kaaosta, ja olen äärimmäisen tyytyväinen että se on nyt ohi. Seuraavalla asukkaalla on siinä ihmettelemistä kun siirtää jääkaappia, sen alusta unohtui pyyhkäistä, mutta kun aiemmin vilkaisin sinne, siellä näkyi kissan leluja ja jonkin purkin kansi.

Lakitus, aaah miten upeaa seistä
mäen yläosassa katsomassa tuhansia
valkopäitä <3

Muutosta on nyt jo monta viikkoa, ja vieläkin tavarat hakevat paikkojaan. Lähes kaikki pahvilaatikot on saatu purettua, mutta kaappien järjestelyt ja tavaroiden paikoilleen sovittaminen sen kun kestää ja kestää. Suuret kalusteet ovat jo pääosin löytäneet paikkansa, ja pikkuhiljaa alkaa tuntua kodikkaalta. Yllättävän nopeasti! Ja yllättävää on myös se, miten tyytyväinen olen ollut. Vaikka asunto on pienempi, ja sen kanssa on ollut pieniä ongelmia (lähinnä pesukoneiden ja tavaramäärän kanssa), niin olen tykästynyt kaikkeen todella paljon! Oma pieni takapiha, jossa voi viettää rauhallista päivää, lyhyet etäisyydet monien ystävien ja yliopiston luo, uudet jännittävät asiat! Muutama päivä sitten olin kävelemässä (huom kävelemässä, koska etäisyydet!) ystäväni luota kotiin, ja päätin tutkailla koko yo-kylän aluetta ja "tunnelmaa" vilkuilemalla pihoja, verhoja ja kaikkea muuta ympärilläni, ja jotenkin sisältäni kumpusi suuri ilo siitä kaikesta, "tässä on hyvä olla". Toistaiseksi ei ole ollut mitään ongelmia naapureista tai mistään muustakaan, vaan hyvää oloa ryöppyää kaikkialta.

Yhtäkkiä ulkona oli +17 astetta!
Kissa pääsi valjaissa tutkimaan takapihaa

Nyt olisi vuoden viimeiset tentit enää käsillä, ja sitten täysin virallisesti on loma. Ah miten olen lomaa kaivannutkaan! Piinaava tausta-ajatus on edelleen teillä tietämättömillä olevat kesätyöt, joihin motivaatio on totaalisen hukassa :( Jos ei niin ei. Pakko tässä on koittaa jotain vielä keksiä, olisi noloa lentää pihalle uudesta asunnosta. Vähän tuntuu, että aina on pakko olla ainakin jotain huolenaihetta. Aion silti elää mahdollisuuksien mukaan hetkessä, ja tämän hetken missio on täyteaineen hankkiminen vatsaan, menen siis syömään jotain! Ensi kertaan!

Joka päivä kun käyn yliopistolla, saan kävellä näiden ihanien kukkivien
puiden ohi, pienet asiat saavat taas mielen korkealle <3

Puupöydän kevätkunnostus

Huh kun on taas kulunut aikaa kirjoittamisesta, häpeän kovasti. Lähiaikoina kärsittävänä (ja nautittavana) on ollut useampi tentti, sosiaaliset velvoitteet ja erityisesti muutto. Tuntuu että joka päivä pakkaan monta laatikollista tavaraa (jota on aivan helvetisti) mutta silti se ei vähene hyllyiltä ja kaapeista! Olen myös hyllyjen periltä tehnyt kaikenlaisia ihania löytöjä, tavaroita joiden olemassaolon olen täysin unohtanut! Vaikka muutto kauhistuttaa, niin olen aika innoissani. Lähipäivinä aurinko on porottanut todella lämpimästi, ja mielessä käy jo pitkät päivät jotka voi viettää omalla TAKAPIHALLA <3

Muuttolaatikoiden pakkaaminen ei ole sujunut kauhean nopeasti, sillä olen sitä tyyppiä, että kun saan käsiini tavaran, jään miettimään ja ihmettelemään sitä toviksi. Tästäkin syystä olen aloittanut pakkaamisen ajoissa (niin ainakin muut väittävät, itse olen sitä mieltä että myöhässä), sillä haluan tietoisesti pakata niin kiireettömästi, että jos jokin tavara aiheuttaa hallitsematonta muistelua ja vaatii tarkempaa tutkimista, siihen on aikaa. Vanhoja tavaroita tutkailemalla olen elänyt lyhyessä ajassa läpi monia hauskoja ja nolostuttaviakin muistoja vuosien varrelta.

Juuri tenttiä edeltävänä iltana pistin kasaan vanhan puupöydän, jonka olen saanut omaan asuntoon muuttaessa äidiltäni, joka on saanut sen ties mistä. Vanha ja kaunis puupöytä, josta myönnän pitäneeni varsin huonoa huolta. Katsoin sen huonokuntoista pintaa pitkään, ja mielessäni kävin lyhyen taistelun siitä, pitäisikö nyt kunnostaa tuo 4 vuotta huoltamatta seissyt pöytä vaiko kenties kerrata tenttiin. Pöydästä tuli kaunis (ja silti tentistä kolmonen) ! :D

Tästä näkyy hyvin miten huonossa kunnossa
pinta oli lähtökohtaisesti...

Eron huomaa ihan samantien
öljyn levittämisen jälkeen

Laitoin lattialle hieman sanomalehteä suojaksi, kaivoin kaapista leveän pensselin ja ikeasta ostetun pellavaöljyn jämät. Koska pöytä tosiaan oli noin huonokuntoinen jo lähtökohtaisesti, uskoin että se imee öljyä kuin sieni, joten levitin sitä varsin reippaalla kädellä koko pinnalle välittämättä siitä, että syvempiin kaiverruskohtiin saattoi jäädä pieniä "lammikoita". Käsittelin myös jalat, vaikka ne eivät olleet yhtä huonossa kunnossa kuin itse pöytälevy.

Öljyt levitetty!
Eikö olekin hauskat norsu-jalat? :)

Ikean öljy loppui auttamattaa kesken, joten jatkoin hommaa tavallisella ruoanlaittoon tarkoitetulla rypsiöljyllä, ja ainakaan itse en huomaa mitään selkeää rajaa tai eroa näiden kahden välillä pöytälevyssä. Ruokaöljy oli koostumukseltaan hieman juokseampaa, mutta ainakin tällaiseen hommaan se kävi täysin hyvin. Yllä oleva kuva on otettu juuri sivelemisen loputtua, ja siitä huomaa hyvin kuinka paljon pinta kiiltää pienessäkin valossa. Levy ja jalat saivat "muhia" rauhassa muutaman päivän, jonka jälkeen kaivoimme kaapista riepuja, joilla pyyhimme imeytymättömän öljyn pois. Koska pöytälevy on niin koristeellisesti kaiverrettu, sen pyyhiminen osottautui kuitenkin lievästi haastavaksi, mutta onneksi suurin osa öljystä oli jo muutenkin imeytynyt kuivaan puuhun :)

Tadaa!

Viimeisenä kuva pöytälevystä näin viikko myöhemmin. Eikö vaan olekkin aika eri näköinen kuin tuo ensimmäisessä kuvassa näkyvä, loppuunkulunut puunkappale? Itse ainakin olen erittäin tyytyväinen siihen, miten kaunis tuosta pinnasta tuli niin pienellä vaivalla, nyt tämän kehtaa laittaa esille minne tahansa! Oli myös todella innostavaa päästä puuhailemaan tällaista pientä projektia pitkästä aikaa, ja nyt tiirailenkin ympärilleni silmät kirkkaina etsien seuraavaa uhria/kohdetta! Mikäli kotoa löytyy vanha ja ilmeensä menettänyt puupöytä, kannattaa ehdottomasti kokeilla tätä, ihan vaan koska VAU.

Mikä sellainen pääsiäinen oikein on?

Olen valmistunut lukiosta jo monta monta vuotta sitten, ja siitä lähtien joka keväinen rutiinini on ollut pääsykokeisiin valmistautuminen. Omassa lukiossani kauhean huonosti pohjustettiin mitään jatko-opintoja, ja olinkin alkuun äärimmäisen pihalla siitä, miten niihin pääsee, mitä on tarjolla ja millainen urakka se sisäänpääsy edes on. Ensimmäisenä vuonna hain niin moneen paikkaan, etten puoliakaan enää muista, enkä ollenkaan ymmärtänyt, että pääsykokeet ovat todella rankkoja ja armottomia. Olin pärjännyt hyvin ylioppilaskokeissa, joten elin siinä uskossa, että jatko-opiskelupaikka aukeaisi ongelmitta. Eihän se niin mennytkään... Hakeminen liian moneen paikkaan, useampi vuosi "muutaman pisteen päässä" oikiksesta ja vielä VAKAVA. Tässä niitä keväitä on valunut vetenä hiekkaan niin monta putkeen, etten oikeasti muista, koska olen viimeksi viettänyt pääsiäistä.

Pieni lirpukka Säkylästä!

Koska nyt oli ensimmäinen kevät noin iäisyyteen kun olin täysin vapaalla, halusin ehdottomasti viettää pääsiäistä jotenkin! Pääsiäinen ei itsessään ole minulle millään lailla merkityksellinen, mutta otan lämpimän perhejuhlan tuntua vastaan aina sopivan paikan tullen! Lähdimmekin siis äitini luo Säkylään, jossa jo tavaksi käyneellä tavalla syödään ja levätään kunnolla. Lammasta emme syöneet, mutta juhla-ateria katettiin pöytään siitä huolimatta: kokonainen täytetty ankka vihannesten kera! Yhdessä laitettu ruoka tuo hyvän mielen, kun itse kukin pääsee maistelemaan työnsä hedelmiä. Usean kohelluksen ja sättäyksen jälkeen lopputulos oli niin herkullista, että kaihoisasti se vieläkin mieltä lämmittää! Makuhermot pääsivät myös nauttimaan kasvispiiraasta, rahka-pashasta, itse tehdystä pizzasta, pääsiäiskakusta ja luomuviinistä, mmm <3

Erittäin epäselvä kuva ankastamme,
Iinekseksi taidettiin hänet nimetä

Kotiin päästyämme iski luovuus (luova hulluus?) päälle, ja koska kiltti mieheni oli ostanut minulle kaksi mignon-munaa pääsiäiseksi, päätin että olisi kiva jos molemmat maalaisivat yhden! Askartelulaatikkoa penkomalla löytyi vesivärit ja pensselilajitelma, ja pian oli maalauskeskus valmiina! Olen joskus ollut kovakin "taiteilija" ja nauttinut maalaamisesta ja piirtämisestä, mutta näin vuosien tauon jälkeen tuntui ettei pensseli pysy kädessä, enkä todellakaan tiedä miten maalaaminen toimii.. Lopputulos ei ollut sitä mitä olin suunnitellut, mutta loppujelopuksi pöydällämme oli kaksi kauniin persoonallista pääsiäismunaa odottamassa! Olin iloinen kun tuo koti-köriläs mukisematta suostui tähänkin päähänpistokseeni :) Kissan mielestä minun maalaamani muna oli aivan ruma ja huono, sillä tänään ystävien luota kotiin tullessa se oli paiskottu lattialle. *huokaus*

Hyvää pääsiäistä!

Myrsky tyyntyy

Niinkuin viimeksi sanoin, hyvät ja huonot ajat menevät jatkuvassa aaltoliikkeessä, ja voin onnekseni sanoa, että nyt lähdetään taas vaihteeksi kipuamaan aallonharjaa korkealle. Lähiaikoina varmistui, että huhti-toukokuun vaihteessa meillä on muutto edessä edullisempaan asuntoon, jossa on oma pieni takapiha ja paljon mahdollisuuksia! Olemme pyörineet kauhun ja ilon sekaisissa tunteissa, sillä samalla kun uutta asuntoa odottaa innolla, tuntuu vaikealta ja pelottavalta lähteä vanhasta. Näiden seinien sisälle on kertynyt niin paljon muistoja, että meinaa pieni mieli pakahtua.

Neven mielestä voitaisiin muuttaa joka kuukausi
jos se kerran tarkoittaa uusia pahvilaatikoita

Lisäksi sain tietää tulleeni valituksi ensivuoden tuutoriksi! Olin jo täysin luopunut toivosta asian takia, sillä huomasin etten pääse osallistumaan yhteen pakollisista koulutuspäivistä, ja ilmoitin asiasta valitsijoille etukäteen. Sydän jätti varmaan lyönnin välistä, kun yhtäkkiä iltapäivällä tulikin sähköpostia, jonka aiheena oli "Tervetuloa tuutoroimaan ensi syksyn uusia opiskelijoita!". Hetkeä myöhemmin sain sähköpostin, jossa opo totesi, että he ovat kyllä ottaneet estymiseni huomioon valinnassa, mutta halusivat SIITÄ HUOLIMATTA valita minut <3 Olen aivan intona, enkä tiedä mitenpäin tässä nyt pitäisi olla.

Aina hyvän syyn ilmaantuessa pitää kilistellä!

Hyvää mieltä on lisännyt huomattavasti lievittynyt stressi. Uutisten odottaminen ja tietämättömyys tulevasta asuntotilanteesta on raastanut hermoja yllättävänkin paljon. Lisäksi maanantaina oli deadline ehkä koko lukuvuoden työläimpään tehtävään, esseeseen jota en meinannut saada ollenkaan valmiiksi. Se kuitenkin tuli palautettua, ja nyt olen helpottunut. Keskiviikkona pidin puheviestinnän kurssilla puheen DHMO-huijauksesta, ja sain hetken nauttia siitä tunteesta, kun pääsee huijaamaan suurempaa yleisöä *hih hih hih* . Kurssi loppui siihen tapaamiskertaan, ja nyt koko loppukevään läsnäolopakollisia luentoja onkin enää vain yhden käden sormin laskettava määrä. Alkaa vihdoin tuntua siltä, että voin taas hengittää.

Pizzaa, kolaa ja uutta hot saucea!

Pysähtynyt hetki

Olen joskus huomannut, että elämällä on tapana tehdä jatkuvaa aaltoliikettä: joskus on rajuja vaahtopäitä, jotka parhailla hetkillään nostavat mielialan kohti taivasta, kaikki on hyvin ja helppoa, ja on vaivatonta hymyillä ja nauraa. Valitettavasti näitä "korkeita aaltoja" usein ennemmin tai myöhemmin seuraa vastareaktio, sukeltaminen syvälle pimeyteen ja pohjamutiin yhdessä syvänmerenkalojen kanssa. Hyvät ja huonot asiat ja kaudet tuntuvat pakkautuvan aina tiettyihin hetkiin, ja juuri nyt on niitä aikoja, kun erityisen vahvasti pitäisi jaksaa ottaa elämän kaikki langat käsiin, mutta puristusvoima on loppu, ja koko vyyhti tippuu lattialle.

Vaikka viimeviikko oli höystetty usealla mukavalla riennolla (mm. Turun poikkitieteelliset Karuselli pippalot, rento ja maukas ilta perheen kanssa, kutkuttavan hauskat toogabileet), kaikki muut mieltä painavat ja alaspäin vetävät voimat eivät ole kukistetut. Alkuviikko meni kirjaimellisesti viemäristä alas, kun taistelin norovirusta vastaan kykenemättömänä edes ajattelemaan. Nyt pitäisi kerätä omat rippeet lattialta ja kasata jälleen vahva ihminen joka jaksaa puskea vastavirtaan loputtomasti. Koska siltä asiat joskus tuntuu. On kummallista miten jotkut ihmiset vaan ovat syntyneet luonnostaan sellaiseen kohtaloon, jossa pääsee aina kulkemaan siitä, mistä aita on matalin, kun tuntuu että itse joutuu juoksemaan aina aseetta kohti vihollisen barrikadeja.

Kissaa ei kiinnosta

Koska saa sanoa että nyt en kyllä jaksa enää, ja lähteä lomalle? Fuck this shit. Tiedän että tämäkin on ohimenevä kausi, ja kohta (toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin) olen oma iloinen itseni tai vähintään lakkaan välittämästä. Tässä odotellessa aion kuitenkin laukoa kaikki rumat sanat jotka tiedän, karjua tyynylle ja paiskoa tavaroita jotka eivät hajoa tai ainakaan aiheuta liikaa siivoamista. Toivottavasti seuraavan kerran kirjoittaessani minulla on parempaa sanottavaa.

Ihanaa naistenpäivää!

Tänään maailman keskiössä ovat naiset! Naistenpäivä ei ole koskaan ollut itselleni mitenkään tajuntaa räjäyttävä tapahtuma keskellä maaliskuuta, mutta pidän sitä suuressa arvossa. Naistenpäivä on usein mielletty ylimääräiseksi naisten hemmottelupäiväksi, enkä sano että tässä olisi mitään väärää tai pahaa, jokainen kaipaa joskus hieman ylimääräistä hemmottelua ja rakastavaa huomiota! Mikäli kalenteriin merkattu päivä saa kaikkein kivisydämisimmänkin miehen tuomaan vaimolleen kukkia, jotain hyvää ollaan saavutettu jo siinä vaiheessa. Ruusun terälehtien ja jalkakylpyjen ohella on kuitenkin hyvä muistaa, että naistenpäivää vietetään tasa-arvon ja rauhan nimissä, eikä tarkoituksena ole vain lisätä kalenteriin virallista tekosyytä, miksi länsimaissa asuvia, hyväosaisia naisia pitäisi hemmotella loputtomilla timanttisormuksilla ja kylpylälomilla. Koska meillä on asiat suhteellisen hyvin ei johda yhtälössä siihen, että voi lakata välittämästä muista ihmisistä.

Tässä kohtaa kuvaan astuukin eräs minua ja ystäviäni lähiaikoina puhuttanut ongelma: Tiedostamme sen, että maailma ei ole tasa-arvoinen eikä rauhanomainen, mutta mikä olisi paras tapa auttaa? Tänävuonna sosiaalisessa mediassa on levinnyt kampanja, jossa kehotetaan naistenpäivän viettämisen sijaan siirtämään kukkarahat hyväntekeväisyysjärjestön tilille, jotta voi auttaa niitä, joiden asiat eivät ole kunnossa. Valitettavasti kuitenkin tässä kurjassa maailmassa pessimismi iskee pieneen ihmiseen, ja on varsin selvää, että rahaa lahjoittamalla ei ole tällä planeetalla muutosta saatu aikaan. Hyväntekeväisyysjärjestöjen toiminnasta raportoidaan vähän väliä, ja tuodaan ilmi miten rahat ovatkin kuluneet kaikkeen muuhun kuin huono-osaisten auttamiseen. Suoraansanoen ihan hirveätä paskaa. Haluan auttaa, mutta mitä abstraktimpi keräyskohde ja mitä kaukaisempaan kohteeseen, sitä vähemmän uskon tekeväni yhtään mitään hyödyllistä. Olen onnea pursuten osallistunut esimerkiksi TESY:n kampanjoihin, joissa ruokakaupasta voi käydä ostamassa säkillisen ruokaa eläimille ja jättää keräyskärryyn. Tai kun pullokuitin voi lunastamisen sijaan laittaa SLL:n keräyslippaaseen, josta uutisoidaan tyhjentämisen jälkeen ja kerrotaan mitä saaduilla rahoilla on tehty. Aika vähän on vuohien, kaivojen ja koulujen kuvia saatu maailmalta takaisin, vaikka varmasti sadat järjestöt ovat keränneet rahaa tässä merkityksessä.

Tarkoitukseni ei ollut lähteä näin syvällisesti saarnaamaan, jotenkin lähti juttu nyt ihan lapasesta. Lähipäivät on mennyt turhan laiskasti. Tuloillaan on pitkän aineistoesseen palautuspäivä, jota jollain tasolla henkisesti olen vältellyt jo pidemmän aikaa. Aihe ei nappaa, aineistot ei nappaa, kirjoittaminen ei nappaa. Keskiviikkona tarjolla oli hyvin normaalista poikkeavat KYSS:in rocksitsit, joissa pariskuntana käytiin muutamien muiden tuttujen kanssa karjumassa ja huutamassa äänemme käheäksi, oli todella hauskaa. Menneellä viikolla laitoimme myös hakemuksen vuokranantajalle, että jos pääsisimme asumaan eri asuntokohteeseen. Odotan innon ja kauhun sekaisin tuntein, sillä en voi sietää sitä kun tutut ja turvalliset asiat muuttuvat, mutta toisaalta uusi asunto olisi jännittävää vaihtelua (ja kuukausittain jäisi merkittävästi enemmän käyttörahaa). Tykkään nykyisestä asunnostamme todella paljon, valitettavasti meidän tulomme vaan eivät ole kasvaneet läheskään samaan tahtiin vuokran kanssa :'(

Kissuja <3

Kävin tällä viikolla kävellen hakemassa postista paketin, ja matkaani piristivät pienet pajunkissat! Siellä pienet silkkiturkit värisivät kosteuden peittäminä, suloiset kevään merkit. Kissoja ja muita luonnon tavallisimpia ilmiöitä tutkaillessa kiireettömällä kävelylenkillä tuli taas hyvä mieli, jatkan kampanjointia sen puolesta, että ympärillämme on valtavasti pieniä onnen ja arvostuksen aiheita, jotka meinaavat jäädä huomaamatta. Hyvää naistenpäivää, nauti siitä mitä sinulla on äläkä anna kaiken hyvän ympärilläsi muuttua itsestäänselvyydeksi! <3

Elämän pienet suuret ilot

Valitan aina enemmän tai vähemmän siitä, miten opiskelijalla ei ole varaa mihinkään ja aina pitää katsoa joka euron perään. Tämä on totta, mutta onneksi joskus on jotain syytä pieniin juhliin, jolloin omaan mielihyvään voi sijoittaa muutaman ylimääräisen penninpyörylän. Myös sukulaiset ja muut haluavat toisinaan osoittaa tunteitaan elämän pienten asioiden kautta. Tänään puhutaan ruoasta.

Onnea on..

Onnea on se, kun jääkaapissa on tuoremehua. Harvinaista herkkua, mutta eräs elämäni suurimmista tavoitteista: haluan päästä elämässäni ainakin niin pitkälle, että jääkaapistani tulee aina löytymään haluamiani tuoremehuja. En tiedä miten selittäisin tätä kummallista tavoitetta, ja varmasti monille tulee mieleen, että "kyllä nyt opiskelijankin roposilla voi tuoremehua ostaa, jättää jotain muuta kauppaan!", mutta pointti on enemmänkin siinä, millaista elintasoa se tuoremehu edustaa. Ilon aihetta on myös uudessa Nipsu-mukissa, se on kauniin värinen ja siinä on pieni kissakin <3 "Nipsu antaa kisulle palan kakkua". Omassa elämässäni pidän myös luksuksena sitä, jos saan leivän päälle ITUJA! Miten voi pienet suikeroiset rehut tuntua niin mahdottoman spesiaaleilta ja ihanilta. Huippujuttu on myös se, jos joskus malttaa käydä koluamassa punnitse&säästän laatikoita, siinä on liike täynnä toinen toistaan ihanampia makuja <3 Mehun, itujen ja punnitse&säästä-pussukan sponsoreina tälläkertaa toimi mummoni, ihanaa <3

Onnea on myös..

Ystävänpäivän aikoihin taas maisteltiin pieniä onnenpaloja, kun tehtiin kotona itse bageleita! Väliin kaikkea maukasta, tässä taisi olla mm. paprikaa, fetaa, juustoa, aurinkokuivattua tomaattia ja harvemmin kaupasta (hinta, heh heh) mukaan tarttuvaa RUCOLAA! Tulee tämä paljon halvemmaksi kuin mennä ulos syömään, joten no hard feelings. Rucolaa käytettiin myös kotitekoiseen pizzaan myöhemmin. Aiheeseen liittyen: tunnen olevani ikäpolveni joukossa friikki, koska en himoitse roskaruokaa ja hampurilaisia. Terveellinenkin ruoka on oikeasti tosi hyvää, ja hampurilaiset eivät vaan maistu. Noutopizzakin on hinta/laatusuhteeltaan sen verran hukassa, että jää suurimman osan ajasta ostamatta. Ehkä pidän tästä erillisen avautumistuokion toiste.

Onnea on erityisesti..

Minä tykkään ihan hirveästi kaikista dinojutuista. Oon jo pitkään tykännyt, ja sen jäljiltä kaapissa on mm tämä pikkudinojen muotoinen suklaamuotti! Halusimme herra asuinkumppanin kanssa kokeilla raakasuklaan tekemistä, mutta malttamattomuuttamme emme jaksaneet perehtyä asiaan vielä, joten yhdistimme kaupan valmista suklaata erilaisiin suolattuihin ja suolaamattomiin pähkinöihin ja pistimme maailman suloisimpaan muottiin jähmettymään. Näistä tuli ihan älyttömän hyviä, ja oli siinä pienissä ihmisissä pidättelemistä ettei mennyt yhdeltä istumalta kaikki. Aina kyllä tuntuu hiukan pahalta ottaa ensimmäinen haukkaus noin suloisesta konvehdista..

Nostalgista onnea on..

Hot Rod. En tiedä varmasti, onko näiden asema muiden elämässä ollut yhtä merkittävä kuin minun, mutta siitä vaan ei voi olla tulematta hyvä olo, kun pistää jokaiseen kymmeneen sormeen hotrod-sormuksen. Ei niin, että näitä olisi meillä pienenä ollut kovin usein, mutta ehkä juuri siksi niillä onkin niin spesiaali paikka minun sydämessäni. Pahan päivän varalle pitäisi aina pitää vähintään 10 hotrodia kaapissa.

Luksusonnea on..

Äitini, rakas äitini. On aina mukavaa saada äippä vierailemaan, ja se lämmittää sydäntä vaikka joskus molemmilla saattaa olla vaikeita aikoja, valitettavasti myös samaan aikaan. Erilaisen onnen aspektin tapaamiseen tuo yllättäen herkullisimmasta kahvilasta mukaan napattu pussi konvehteja ihanimmasta suklaasta. Vesi herahtaa kielelle pelkkää kuvaa katsellessa ja makuja muistellessa.

Kaiken tämän kuvasyötteen ja pälätyksen keskellä koitan muistuttaa itseäni ja kaikkia muita siitä, miten joskus liian helposti tulee suunnanneeksi katseensa vain suuriin ja merkittäviin asioihin, jolloin pienet onnenaiheet saattavat jäädä liian pienelle huomiolle. Huononakin päivänä pieni herkutteluhetki (tai muu asia!) voi tarjota paon ahdistavasta arjesta, ja kiireisessä arjessa kaipaa pysähdyksiä, jolloin voi keskittyä olemaan tyytyväinen ja onnellinen edes pienimmistä asioista, vaikka kaikki muu menisi päin helvettiä. Stressata ja huolehtia voi sitten koko loppupäivän. Nyt aion iltapalaksi nauttia kiltin miehen kotitekoisista porkkanasämpylöistä <3 Kotitekoiset sämpylät on hyviä, tee niitä!