perjantai 26. kesäkuuta 2015

Sade ei tätä sokerihiirtä sulata!

Ihan pää menee pyörälle kun niin monenlaista tapahtuu ympärillä jatkuvasti! Kakkuja on leivottu jo useampaa laatua ja vieraita kestitetty vaikka ja kuinka! Uuteen asuntoon ovat tulleet niin molempien vanhemmat kuin myös minun isovanhempani ja heidän lisäkseen pitkä liuta ihania kavereita! Torstaina minulle pyörähti taas mittariin yksi vuosi lisää, ja jollain oudolla tavalla olen tyytyväinen numeroon 24. Se kuulostaa kauhistuttavalta mutta sopivalta. Ei enää ihan ipana, ei liian vanha altistumaan kaikille arjen tylsille rutiineille! Toivottavasti edessä on tähänmennessä paras ikävuoteni >:) Ehkä ihanin lahjani oli saada voittamattoman rakas ja vanha ystäväni meille pidemmälle vierailulle <3 Valtavasti olin jo suunnitellut useita viikkoja etukäteen mitä kaikkea mahtavaa voisimme tehdä ja minne mennä, mutta aivan jatkuva sade (ja yleinen laiskuus) sai nähä kaikki romutettua, ja toiminnantäytteisen kulttuuri/jännitysviikonlopun sijaan aika kului löhötessä, syödessä ja itsensä kipeäksi nauraessa (ei siis lainkaan paskempi vaihtoehto!). Jälkikäteen ajatellen olin jopa jokseenkin tyytyväinen, ettei tullut lähdettyä jokasuuntaan vipeltämään, sillä rauhallinen ja ajaton yhdessäolo tuntuu olevan se, mihin nykyään ei muka ole aikaa: aina pitää olla jotain suuria juhlia tai muita merkittäviä tapahtumia, että voi viettää aikaa yhdessä ystävien kanssa. Naurettavaa!

Juhannusta vietettiin syntymäpäivän/tupareiden/oleskelun hengessä, jolloin pienen pieni asuntomme täyttyi läheisistä ihmisistä pursuamiseen asti. Erittäin huonoista ennusteista huolimatta päivällä saatiin suhteellisen hyvät kelit ja jopa hetken "kuumasti" porottavaa aurinkoa. Takapiha täyttyi tuoleista ja vilteistä, jossa oli hauskaa nauttia lasi (tai toinen) kuohuvaa, ja tuli sitä päivällä grillattuakin kiitettävästi! Olimme varanneet saunan koko illaksi, jottei kiireetön oleskelu vain muuttuisi aikataulutetuksi hoputteluksi. Sauna ei ole mikään parhaista parhain, mutta seura paikkasi kaikki puutteet, ja asunnon puolella oltiin alettu ihmettelemään että minne ne tytöt jäivät.

Osa tuomisista ja aivan huikea kortti!

Ihanana kohokohtana illassa oli hetki, jolloin yhtäkkiä kaikki vieraat jonossa siirtyivät sisälle ja istuttivat minut tuolille istumaan. Mitä ihmettä, kaikki tunkeutuneet olohuoneen perälle. Mitä lappuja ne nyt jakaa? Yhtäkkiä kaikki ryhtyvät lauluun, mutta perus "paljon onnea" sijasta ilmoille kajahti aivan käsittämättömän hauska ja upea, uudestaan sanoitettu versio Disneyn Mulanista tutusta laulusta "niinkuin mies". Mulan on aina ollut yksi aivan ehdottomasti lempi elokuvistani, ja olen ihan kananlihalla jo ajatellessani koko kappaletta. Ystäväjoukko oli puhaltanut yhteen hiileen ja luonut mahtavasta kappaleesta juuri minulle personoidun version, jonka he lauloivat, vieläpä moniäänisesti!! Olin vitsillä etukäteen sanonut yhdelle ystävälleni että hah hah, vähintäänkin pitää laulaa disney-biisejä acapellassa tai kakkua ei heru. JA NIIN NE OIKEASTI TEKI!!! x___x Saivat kakkua, paljon kakkua.

Tuli sitä käytyä myös elokuvissa katsomassa Jurassic World (dinoja <3<3), di Trevissä lounaalla (maukasta lohta) ja vakoilemassa millainen on uusi Turkuun avattu Pink Vanilla Desserts! Paikka oli äärettömän suloinen ja kaikki näytti toinen toistaan paremmalta! Kuppikakkujen jälkeen voisin sanoa, että menen kyllä käymään uudestaankin, mutta ehkä maistan jotain muuta: kuppikakut oli tehty hyvin amerikkalaiseen tyyliin, jolloin päällä ollut kuorrute oli hyvin voi-sokeripitoista, kun itse ehkä tykkäisin enemmän tuorejuustopohjaisesta kuorrutteesta tai muusta vaihtoehdosta. Ystäväni kanssa vitsailimme myös sitä, miten paikka voisi vaikuttaa täydelliseltä treffipaikalta, mutta siihen ansaan ei kannata astua, sillä kuppikakun syöminen siististi olisi lähes mahdoton tehtävä!

PVD, niin suloinen !


Nyt alkuviikosta lähtien olen palautunut maan pinnalle ja hoitanut taas tylsempiä, arkisempia asioita. Olen mm. tehnyt passihakemukseni vihdoin taisteluiden jälkeen ja tehnyt ratkaisevia valintoja kesäopintojen suhteen. Viikonloppuna edessä ovat keskiaikaiset markkinat, joten täällä jo odotellaan innolla :) Ja taas on vieraitakin tulossa, koko kesä pelkkää kestitsemistä!?

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Klustermus tuo kesän (tavalla tai toisella)

Jokaisella on varmaan omia perinteitä, joista haluaa väkisinkin pitää kiinni ja joista saa suurta nautintoa lähes tottumuksenomaisesti. Minulle eräs tällainen asia on Raumalla vuosittain järjestettävä Klustermus. Rento, ilmaisen sisäänpääsyn hengailutapahtuma, jossa pienet ja innokkaat bändit pääsevät esittelemään puuhiaan samalla kun festivaalikansa voi rauhaisasti picnik-hengessä vaihtaa kuulumisia alueen nurtsilla. Olen ravannut tapahtumassa jo varmaan liki 10 vuotta, ja se on aina kesän alussa se asia, joka lämmittää sydäntäni aivan erityisellä tavalla. Paluu vanhaan kotikaupunkiin herättää muistoja, ja usein väkisinkin tulee törmättyä vanhoihin tuttuihin, joiden kanssa on mielenkiintoista vaihtaa nopeat kuulumiset.

Muistan miten vuosia ja vuosia putkeen klustermus on omalla tavallaan ollut se tapahtuma, joka käynnistää kesän. Viileiden ja huonojen ilmojen jälkeen kesäkuun alussa oleva tapahtuma on taatulla varmuudella tuonut mukanaan lämpimän kesäpäivän, jolloin on saanut ensimmäiset rusketusraidat näkyville ja elämä on ollut nautinnollista. Valitettavasti viimevuosina tämä luvattu ihanuus on kääntynyt jokseenkin päälaelleen..

Rakkauden kupla

Muutamina viimevuosina on hyvät ilmat vaihtuneet sadekuuroihin. Tälläkertaa hieman enemmän kuin aikaisempina vuosina yhteensä. Aluksi vettä ripsautteli vain hiukkasen, ja naureskelimmekin että kyllä kesä varmaan kuivaa minkä kastelee. Mutta ei, vettä tuli useamman Esterin edestä, ja käyttöön piti ottaa ties millaisia keinoja pienenkin kuivan alueen säilyttämiseksi kehossa, esimerkkinä kuvassa näkyvät huomiovaatteet ja kertakäyttösadetakeista rakennettu (rakkauden kuplanakin tunnettu) suoja. Hemmetin hauskaa meillä silti oli, musiikki kuulosti hyvältä ja koko tapahtuma sai olon haikeaksi: Klustermuksen tulevaisuus on uhan alla rahoituksen karsiuduttua kriittisesti. Vuodesta toiseen ilmaistapahtuman järjestäminen ottaa koville, ja toistaiseksi on epävarmaa, onko pala nuoruuttani (ja elämääni) kuihtumassa. Voi olla, että kävelimme alueelta pois viimeistä kertaa yhdessä </3

Raparperia <3
Järkyttävä saderyöppy kyllä johti seuraavana päivänä upeaan ja pilvettömään keliin *huokaus*. Kesä pyörähti käyntiin päivän liian myöhään. Eräs merkki kesästä on myös raparperi, ihana kirpeän makea virkistäjä. Isoäitini on tavan mukaisesti tuonut minulle annoksen raparperia kun he pappani kanssa vaan malttavat tulla mökiltä kaupunkiin käymään, ja täällä sitä odotetaan kielet pitkänä. Tälläkertaa se muotoutui kakuksi, nam!

Maanantaina lähdin hoitamaan järjestöni asioita, sillä ensivuonna on tiedossa Katkon vuosijuhlat, ja niitä varten pitäisi valita juhlapaikka. Olimme sopineet tapaamisen erään paikan kanssa keskustassa, ja koska minulla oli hyvin aikaa, päätin lähteä matkaan reippaasti jalan. Miten ihanaa onkaan asua Turussa <3 Matkani kulki ensin sirenien tuoksuttaman lähiöalueen poikki, sitten ylpeästi yliopistokampuksen läpi, tuomiokirkon ohi jokirantaan. Olen ehkä ihan hörhö, mutta olen ihastunut tähän kaupunkiin todella paljon! Kuljin monen pienen kaupunkipuiston ja terassin ja muun kauniin paikan ohi ja tunsin syvää tyytyväisyyttä. Juhlapaikkakin vaikutti varsin lupaavalta, vaikka jännityskertoimeni kasvoi huomattavasti kun sain kuulla olevani AINOA henkilö joka järjestöni puolesta on tulossa paikalle toisen henkilön sairastuttua.

Kirjaston ovelta, suoraan jokirannassa
ja kutsuvien terassien äärellä

Parisataa metriä kirjastolta yliopistolle
vastaan tulee tuomiokirkkopuisto

Jotenkin viikonlopun jälkeen olen tuntenut oloni todella energiseksi. Vuju-asioiden hoitamisen lisäksi olen kokenut saavani paljon muutakin aikaiseksi. Päätin pyrkiväni tekemään koko kesän ajan opintoja, jotta voin nostaa opintotukea ja erityisesti jotta pääsen tästä epävarmuuden tilasta. Jotenkin se, että kokoajan mielentaustalla vaivaa ajatus siitä, että jostain pitäisi saada töitä, joita ei ole olemassa eikä varsinkaan tarjolla, raastaa omaa jaksamista erittäin rankasti, ja jatkuvasti on sellainen olo, ettei ansaitse nauttia kesästä ja omasta olemisestaan. Jos jotain työmahdollisuuksia tulee, en niitä tyrmää, mutta nyt kun alustava suunnitelma on kasassa, voin jatkaa elämääni ja luvalla mennä välillä pihalle nauttimaan olostani sen sijaan että jatkuvasti rankaisisin itseäni henkisesti asioista, jotka näennäisesti ovat tekemättä. Tämän kunnaiksi kävin jopa kirjastossa lainaamassa IHAN NORMAALIN KIRJAN ikuisten tenttikirjojen sijaan, sillä koen ansaitsevani kesälomaa. Kesäopinnot voi suorittaa joustavasti koko kesän ajan silloin kun itselleen parhaiten sopii, joten en ihan vielä ala niitä stressaamaan.

Ei ole ollenkaan ihme, että jokiranta on
erittäin suosittu hengailupaikka kesällä

Educarium (ja publicum).
Kesäopinnot kutsuvat